Enter Satakunta auttaa uusia yrittäjiä ja yrittäjiksi aikovia alkuun – Yksi heistä on säkyläläinen lemmikkieläintarvikeliike Tassuttaren omistaja Maria Santala, 25
Maria Santalan unelma kokopäiväisestä yrittäjyydestä lemmikkieläintarvikeliikkeessä kävi toteen. Tassutar palvelee Säkylässä keskeisellä paikalla.
Ari Anteroinen
Tassutar on vuonna 2018 perustettu lemmikkieläintarvikeliike Säkylässä. Pari vuotta sitten Maria Santala, 25, osti liikkeen siskoltaan. Ennen yrittäjyyttä ylioppilaaksi opiskellut Maria oli töissä kuusi vuotta tehtaan pakkaamossa. Tassutarta hän pyöritti ensin sivutoimisena, kunnes oli aika siirtyä päätoimiseksi yrittäjäksi.
– Se oli fyysisesti raskasta olla ensin töissä kahdeksan tuntia ja sitten tulla kolmeksi tunniksi tänne liikkeeseen pariksi arkipäiväksi ja viikonlopuksi, Santala kertoo.
– Nyt saa keskittyä täysillä siihen, mitä haluaa tehdä. Tällainen liike on ollut unelmani pitkään. Kun sisko ilmoitti lopettavansa, nappasin heti kiinni.
Viimeisenä työpaivänään tehtaalla Maria mietti, mitä oli nyt tekemässä.
– Kun tässä on jonkin aikaa katseltu, niin kyllä tämä oli oikea ratkaisu. Alkoi olla niin, että aika ei riittänyt molempiin töihin.
Päätoiminen yrittäjyys tiesi liikkeen aukioloaikojen lisääntymistä ja vakiintumista.
Maria Santalan lemmikkieläintarvikeliikkeestä löytyy monenlaista ruokaa, tarviketta ja virikettä lemmikeille.
Ari Anteroinen
Tassutar sijaitsee Säkylässä keskeisellä paikalla Pyhäjärventien alussa.
– Varsinkin kesäisin, kun tori on toiminnassa, tästä on paljon ohikulkua. Muutenkin ollaan näkyvällä paikalla. Samasta rakennuksesta löytyy paljon muitakin palveluja. Liiketila on vanha apteekki ja joskus oli aseliikekin. Siirryin tähän 140 neliön liiketilaan elokuussa 2021 kotoa 35 neliön tilasta.
– Nyt asiakkaat eivät tule parin tunnin sumassa, vaan tasaisemmin. Pystyn palvelemaan paremmin. Asiakkaat arvostavat paikallista palvelua. Jokainen ovesta tuleva asiakas palvellaan alusta loppuun asti. Kuuntelen kaikki murheetkin tarvittaessa, Santala naurahtaa.
Tassuttaresta löytyy muun muassa koirien, kissojen ja jyrsijöiden ruokaa, akvaariotarvikkeita ja harrastustarvikkeita. Valikoima laajentuu asiakkaiden toiveiden perusteella.
– Nyt myös verkkokauppa on lähtenyt kivasti pyörimään.
Tassuttaressa vierailee myös trimmaaja Emilia Männistö.
Eläimet ovat aina olleet lähellä Marian sydäntä. Siitä virisi ajastus omasta yrityksestä.
Ari Anteroinen
Eläimet ovat aina olleet lähellä Marian sydäntä. Kotona odottavat neljä koiraa, pari gerbiiliä ja akvaario. Niiden kanssa puuhailu toimii hyvänä vastapainona työlle.
– Tästä syystä unelma omasta eläintarvikeliikkeestä syntyikin. Tykkään työstä, jossa voi kehittää itseään ja tietotaitoaan, toteaa myös raakaruokinnan ohjaajaksi valmistunut Maria.
Satakunnan Yrittäjien yritysneuvoja Anne Heikintalo on ollut Maria Santalan apuna yritystä perustettaessa.
– Hoidamme Uusyrityskeskus Enter Satakunnan konseptin alla alkavien yrittäjien neuvontaa. Enterin palvelut tarjoaa Prizztech Oy, Satakunnan Yrittäjät ja Satakunnan TE-toimisto, Heikintalo täsmentää.
Satakunnan 16 kunnasta mukana on 13. Säkylä tuli mukaan vuoden alusta.
Heikintalon mukaan Enter Satakunta koettaa näkyä mahdollisimman hyvin niin sosiaalisessa mediassa kuin perinteisemmässä printtimainonnassa, jonka kautta tavoitettaisiin yritystä suunnittelevia ja yrittäjyyttä aloittaneita tahoja.
– Meillä on ollut podcastia, TV-mainosta ja muuta. Etsintäkuulutamme, että kannattaa ottaa yhteyttä. Palvelumme on maksutonta ja luottamuksellista. Siis maksutonta asiakkaalle, mutta kunnat tietysti maksavat siitä, että hoidamme alkavien yrittäjien neuvontaa. Se koetaan äärimmäisen tärkeäksi.
Uusyrityskeskus Enter järjestää myös Minustako yrittäjä -infotilaisuuksia ympäri maakuntaa.
– Sinne sopii tulla kuuntelemaan.
Satakunnan Yrittäjien yritysneuvoja Anne Heikintalo on ollut Maria Santalan apuna yritystä perustettaessa.
Heikintalo kertoo mittauksesta, jonka mukaan 80 prosenttia neuvontaa saaneista yrityksistä on vielä viiden vuoden kuluttua toiminnassa.
– Itse yrityksen perustaminen käy netissä vartissa, mutta näistä yrityksistä vain puolet on viiden vuoden päästä toiminnassa, huomauttaa Heikintalo.
Maria Santala on Heikintalon mukaan aivan ihana esimerkki nuoresta aloittaneesta yrittäjästä.
– Hän on ensin sivutoimisena kasvattanut yritystään, hankkinut asiakkaita ja nyt liikevaihtoa oli jo sen verran, että hän katsoi päätoimisen toimeentulon olevan mahdollista kokoaikaisena yrittäjänä.
Maria Santala otti yhteyttä Enteriin, kun oli aika selvitellä starttirahakuviota.
– Anne auttoi siinä, kun itselläni ei ollut etukäteen mitään hajua. Teimme yhdessä kaikki suunnitelmat ja muut.
Nettiotsikko:

