Leppäkoski laajentaa energiapuun ostoa entisestään
Pirkanmaalla ja Satakunnassa toimivan energiakonsernin toiminta laajenee entisestään puunhankintaliiketoiminnan myötä.
– Viime vuoden lopulla aloitetun hankintakaupan lisäksi toimintaa laajennetaan nyt myös energiapuun pystykauppaan, jossa huolehdimme metsänomistajan puolesta energiapuun korjaamisesta ja kuljettamisesta lämmöntuotantolaitoksille, kertoo puunhankintaliiketoiminnan johtajana marraskuun alussa aloittanut Pekka Hyvösaho.
Myös energiapuun ostoalue laajenee Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Tavoitteena on ensisijaisesti käyttää ostettava puuaines omaan kaukolämmöntuotantoon. Leppäkosken Lämmöllä on kaukolämpöverkkoja muun muassa Ikaalisissa, Parkanossa, Hämeenkyrössä ja Nokialla.
– Jos energiapuun tarjontaa on yli yhtiön oman tarpeen, olemme valmiita myymään biopolttoaineita myös ulkopuolelle, Hyvösaho sanoo.
Hytösahon mukaan uuden liiketoiminnan käynnistystoimet on aloitettu ripeästi muun muassa puukaupan toiminnanohjausjärjestelmän osalta.
– Lisäksi rekrytoimme parhaillaan puunhankinta-asiantuntijoita sekä logistiikka- ja järjestelmäasiantuntijaa. Tavoitteena on, että avoimet työpaikat saadaan täytettyä mahdollisimman nopeasti, jotta saamme toiminnan käyntiin viimeistään vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä.
Leppäkosken palvelumallilla bioraaka-aineen kerääminen metsänhoidollisilla toimenpiteillä on vaivaton metsänomistajalle, sillä Leppäkoski kerää energiapuuksi kelpaavat ja liian tiheässä kasvavat kulkua haittaavat pikkupuut talteen, hakettaa ne ja kuljettaa tuotantolaitoksilleen, joissa niistä saadaan lämpöä. Esimerkiksi nuoren metsän hoito- tai ensiharvennustoimet auttavat metsää voimaan ja kasvamaan paremmin.
– Näitä metsänhoidollisia kohteita alueella on paljon, joten potentiaalia riittää, toteaa Hyvösaho.