Sairaalaverkkotyöryhmän esittämät supistukset eivät osu Satasairaalaan – Osaajatilanne kohtalainen
Maarit Kautto
Viime viikolla julkistettiin sosiaali- ja terveysministeriön sairaalatyöryhmän esitys, joka karsisi keskussairaaloiden määrää niin, että uudistuksen jälkeen niitä jäisi 5-8. Nykyisin keskussairaaloita on viisitoista. Yliopistosairaaloiden määrä säilyisi viidessä.
Sairaalaverkostoa selvittänyt työryhmä ei ole lakkauttamassa sairaaloita tai vuodeosastoja, mutta niiden tehtävät voivat muuttua tai supistua, niin, että osassa ei olisi esimerkiksi valmiutta leikkausten tekemiseen ympäri vuorokauden.
Työryhmän selvityksen perusteella näyttäisi siltä, että Satasairaalan toimintaan ei olisi tulossa supistuksia.
– Oma näkemyksemme on, että Satasairaala olisi 5–8 keskussairaalan joukossa. Levollisin mielin jatkamme hyvää kehitystyötä. Nähtäväksi jää, saadaanko sairaalaverkosta lopullisia päätöksiä vielä tämän vuoden puolella.
– Täytämme suurelta osin työryhmän kriteerit, myös omavaraisuudessa. Ainoastaan ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen olemme ulkoistaneet yleislääketieteen osalta ja suunnitelmien mukaan tämäkin osa päivystystä on tarkoitus kotouttaa omaksi toiminnaksi lähitulevaisuudessa, erityis- ja sairaalapalveluiden toimialuejohtaja Pia Lahtinen toteaa.
Sairaalaverkkotyöryhmän puheenjohtaja Petri Virolainen on korostanut, että osaajien puute on jopa kustannusten hillintää suurempi ongelma. Osaajat eivät riitä kaikkiin nykyisiin yksiköihin.
Pia Lahtisen mukaan Satasairaalassa hoitajatilanne on tällä hetkellä hyvä ja vakituisiin toimiin on ollut kiinnostusta. Myös sijaistilanne on kesää kohden paranemassa.
– Lääkäritilanne meillä on kohtalainen. Olemme saamassa vahvistusta esimerkiksi sisätautiosastolle, jossa vajetta on ollut.
– Myös keuhkosairauksissa on lääkärivajetta, kuten on kautta maan. Olemme tällä hetkellä yhdistäneet keuhkotautien osaston sisätauteihin, emmekä ole pystyneet ylläpitämään keuhkolääkäripäivystystä. Pyrimme kuitenkin hoitamaan potilaat omassa sairaalassa niin pitkälle kuin mahdollista ja teemme myös yhteistyötä TYKSin kanssa, Pia Lahtinen selvittää.
Hoitojonoja Satasairaalassa on pystytty purkamaan hyvin ja tällä hetkellä suurimmat jonot ovat kaihileikkauksissa sekä polven ja lonkan keinonivelleikkauksissa.
– Näiltäkin osin ollaan parempaan suuntaan menossa. Ja psykiatriassa meillä on oikein hyvä tilanne valtakunnallisestikin katsoen, jonoa on vain vähän, Lahtinen summaa.

