Ässät puolusti täydellisesti – Lukon jatkoaikavoitot eivät ole sattumaa
Satakuntalaisjoukkueet Ässät ja Lukko ottivat keskiviikkona Liigan kierrokselta jatkoaikavoitot. Ässät taltutti Ilveksen hurjan hyökkäyspelin ja jätti tamperelaiset nollille. Lukko voitti taas jatkoajalla, kun Kärpät kaatui Äijänsuolla 3-2.
Ilves on tehnyt eniten maaleja Liigassa. Etenkin kotona se on ollut äärimmäisen vahva. Ässät pelasi kuitenkin täydellisen puolustuspelin: laukaukset peitettiin hienosti, maalinedustaa putsattiin ja vastustajan ylivoimissa porilaiset olivat koko ajan aktiivisia. Tarpeen tullen neliö vedettiin pieneksi ja keskityttiin maalinedustan putsaamiseen. Loput hoiti mainiosti torjunut Ässä-vahti Niklas Rubin.
Ässät ei suinkaan vain peruutellut Nokia Areenassa. Kiekon hallinta oli vain lievästi Ilveksellä, samoin laukaukset. Porilaisten kiekollisessa pelissä kiintyi huomio siihen, ettei hyökätty yltiöpäisesti. Ilves ei saanut monia ylivoimahyökkäyksiä. Toki Eetu Tuulola pääsi kahdesti läpiajoon, mutta Rubin torjui molemmat yritykset. Juuri tällaisia huippuvenymisiä tarvitaan, jos sarjakakkonen Ilves halutaan kaataa sen kotiluolassa.
Ässät on tehnyt melkoisen ryhtiliikkeen sitten ensimmäisten pelien joulutauon jälkeen. Ennen Ilvestä kaatui TPS, vaikka turkulaiset olivat jo kolmen maalin karkumatkalla. Ässät kiri tasoihin ja ratkaisi jatkoajalla, kuten eilen keskiviikkona Tampereella.
Tampereella voittomaalin teki Ian Maccoshen. Kultakypärällä oli tätä ennen yhdeksän ottelun pisteetön jakso. Maalin tuuletuksesta näki, että luottopuolustajan paineet tehottomuudesta purkautuivat kerralla.
Ässät ei ehdi voittoaan kauan juhlia. Tänään torstaina Poriin saapuu eilen Raumalla jatkoaikatappion kärsinyt Kärpät. Kärpät on nimekäs joukkue, mutta sen peli kangertelee. Jos Ässät kykenee kotiyleisön kannustamana samanmoiseen esitykseen kuin Tampereelle eilen, on kolmeen pisteeseen kaikki saumat.
Lukon jatkoaikavoittoja ei voi pitää enää sattumana. Voitto Kärpistä oli jo kolmas peräkkäinen jatkoajalla. Lukolla on huippuyksilöitä, jotka kykenevät kolmella kolmea vastaan ratkaisemaan heti paikan tullen. Lisäksi Lukon etuna on viimeisen päälle hiottu nopea kiekonsiirtely. Se näkyy myös jatkoajoilla.
Kärppien tehomies Ville Leskinen seisoskeli pelin jälkeen apeana pukukoppikäytävällä. Hän kehui juuri tuota edellä mainittua ominaisuutta ja totesi, että Lukko on kolme vastaan kolme -pelissä todella hyvä ja sillä on huipputason ratkaisijat.
Lukko ei ole pelannut huippuhyvin kolmessa viime ottelussa, vaikka se onkin voittanut jatkoajalla jokaisen. Nytkin Kärppiä vastaan joukkue oli avauserän altavastaajana. Vahva puolustuspeli kuitenkin piti rumalaiset pelissä mukana, ja kun ryhtiliike saatiin päälle Kärppien 2-0 johdon jälkeen, nähtiin taas tavanomaista Lukkoa; tehokasta, suoraviivaista ja kylmän viileää viimeistelyä.
Kärpät pelaa huippumateriaalilla kuin käsijarru päällä. Näin siitä huolimatta, että joukkueessa on luisteluvoimaa ja taitoa. Materiaalinsa puolesta Kärpät kuuluu Liigan kärkeen.
Kärppien ongelmana on ylivalmentaminen, johon kuuluu tarkka taktinen pelaaminen. Se jumittaa pään, vie intohimon ja tunteen. Kärpät vain suorittaa, ei pelaa tunteen palolla, jota jääkiekon kaltainen peli kaipaa.
Sytyttäjiä joukkueessa on kapteeni Marko Anttilan tapaan, mutta se ei riitä, jos tunne jo pukukopissa jää vajaaksi ja pelaajat miettivät enemmän, miten pelataan kuin lataavat itseään täyteen taisteluvireeseen.
Pauli Uusi-Kilponen

