Ari An­te­roi­nen

Jää­kiek­ko­val­men­ta­ja Juha Vuo­ri syn­tyi Ul­vi­las­sa vuon­na 1975. Hän oli Rau­man Lu­kon lii­ga­jouk­ku­een val­men­nuk­ses­sa vuo­det 2008–2016. Pää­vas­tuun hän kan­toi Rau­li Ura­man pot­ku­jen jäl­keen lop­pu­kau­des­ta 2012. Kau­den 2016–2017 Vuo­ri puo­les­taan aloit­ti pää­val­men­ta­ja­na, kun­nes oli hä­nen vuo­ron­sa ko­kea pot­kut ja ti­lal­le löy­det­tiin Kari Heik­ki­lä.

Nyt Vuo­ri työs­ken­te­lee kol­mat­ta kaut­ta Itä­val­las­sa IceHL-lii­gas­sa Kla­gen­fur­ter AC:n apu­val­men­ta­ja­na. Jouk­ku­een suo­ma­lai­nen pää­val­men­ta­ja on Pet­ri Ma­ti­kai­nen.

Al­kuun Vuo­ri saa vas­ta­ta sii­hen, kuin­ka pal­jon Ul­vi­la ja Po­rin seu­tu vie­lä mer­kit­se­vät.

– Muu­tin Ul­vi­las­ta pois 1996. Kä­vin kou­lua siel­lä ylä­as­teel­le vuo­teen 1991 saak­ka ja sii­hen pe­rään olin Po­ris­sa ur­hei­lu­lu­ki­os­sa. Sen jäl­keen en ole asu­nut Ul­vi­las­sa tai Po­ris­sa, Vuo­ri to­te­aa.

Vuo­ren koko suku on ko­toi­sin Po­ris­ta.

– Tär­ke­ät lap­suus­muis­tot ja tun­neyh­tey­det ovat Van­ha­koi­vis­toon ja Kymp­pi­o­saan, jois­sa asui­vat iso­van­hem­mat, Vuo­ri jat­kaa.

Hän sa­noo asu­neen­sa ul­ko­mail­la liki kym­me­nen vuot­ta, ku­ten Yh­dys­val­lois­sa, ja to­te­aa iän kart­tu­es­sa ajat­te­le­van­sa ja kun­ni­oit­ta­van­sa yhä enem­män juu­ri­aan.

– Elä­mä ul­ko­mail­la an­toi fii­lik­sen sii­tä, mil­lais­ta on asua toi­ses­sa kult­tuu­ris­sa. Huo­ma­si, et­tä oma per­he ja juu­ret ovat tär­kei­tä. Ne ovat an­ta­neet eväi­tä, mi­ten sel­vi­tä elä­mäs­sä.

Hie­noik­si muis­toik­si Ul­vi­lan ajois­ta Vuo­ri löy­tää har­ras­tuk­set pe­sä­pal­los­ta mik­ro­au­toi­luun.

– Oli myös ly­hyt jal­ka­pal­lo­har­ras­tus Mu­sas­sa ja tie­ten­kin jää­kiek­ko Äs­sis­sä. Kaik­ki pe­li­ka­ve­rit, val­men­ta­jat ja muu staff tuo­vat mie­leen hie­no­ja muis­to­ja.

Juha Vuori viihtyy Itävallan Klagenfurtissa. Tässä kuvassa ollaan jouluisissa tunnelmissa yhdessä Tiina-vaimon, Olivia-tyttären ja Emil-pojan kanssa.

Juha Vuoren arkisto

Vuo­ri on käy­nyt vii­mek­si ke­säl­lä van­hem­pien­sa luo­na.

– Ke­säi­sin yri­tän muu­ten­kin teh­dä kier­to­a­je­lui­ta lap­suu­den mai­se­mis­sa.

En­tä seu­raa­ko Juha Vuo­ri siel­tä Itä­val­las­ta kä­sin, mi­ten sa­ta­kun­ta­lai­set lii­ga­jouk­ku­eet pär­jää­vät tääl­lä Suo­mes­sa?

– Sar­ja­ti­lan­tei­ta eten­kin seu­raan ja joi­tain pe­le­jä tu­lee myös kat­sot­tua. Näyt­täi­si niin Lu­kol­la kuin Äs­sil­lä­kin su­ju­van omiin läh­tö­koh­tiin­sa näh­den ok, nä­kee Vuo­ri.

Vuo­ri asuu per­hei­neen Itä­val­lan Kla­gen­fur­tin kes­kus­tas­sa. Paik­ka si­jait­see maan ete­lä­o­sas­sa Kärn­te­rin maa­kun­nas­sa. Slo­ve­ni­an ra­jal­le on mat­kaa noin 30 ki­lo­met­riä ja Ita­li­an ra­ja­kin on vain noin 66 ki­lo­met­rin pääs­sä.

– Olem­me viih­ty­neet Itä­val­las­sa hy­vin. Poi­ka Emil ja ty­tär Oli­via käy­vät sak­san­kie­lis­tä ur­hei­lu­pai­noit­teis­ta kou­lua. Kie­li on al­ka­nut pik­ku­hil­jaa tart­tua. Emil har­ras­taa jää­kiek­koa ja Tii­na-vai­mo on ol­lut aut­ta­mas­sa eri­lai­sis­sa seu­ran teh­tä­vis­sä. Oli­via har­ras­taa voi­mis­te­lua. On­nek­si asum­me lä­hel­lä Slo­ve­ni­an ra­jaa. Ljubl­ja­nas­sa on ryt­mi­sen voi­mis­te­lun seu­ra, mis­sä voi har­ras­taa, Vuo­ri jut­te­lee.

Kla­gen­fur­tis­sa ei tal­vel­la­kaan juu­ri lun­ta ole, mut­ta mai­se­mas­sa nä­kyy Ka­ra­wan­ken-vuo­ris­to.

– Pa­rin­kym­me­nen mi­nuu­tin ajo­mat­kan pääs­sä on täy­si tal­vi. Ke­vääl­lä, ke­säl­lä ja pit­kään syk­syl­lä puo­les­taan Wört­her­see-jär­vi tar­jo­aa hie­non mah­dol­li­suu­den käy­dä ui­mas­sa vaik­ka joka päi­vä, ke­hus­ke­lee Vuo­ri asui­nym­pä­ris­tö­ään.

En­tä näh­dään­kö mies­tä vie­lä jos­kus ko­ti­mai­sen lii­ga­jouk­ku­een lei­vis­sä?

– En tie­dä. Tämä vuo­si ol­laan nyt ai­na­kin vie­lä tääl­lä Kla­gen­fur­tis­sa. Täs­sä työs­sä­hän mi­kään ei ole var­maa. Se ei nä­kö­jään rii­tä, et­tä pe­le­jä voi­te­taan, ku­ten Il­vek­sen ja Jou­ko Myr­rän ta­pauk­ses­sa näh­tiin, Vuo­ri ih­met­te­lee.

– Val­men­ta­ja­pes­tit riip­pu­vat mo­nes­ta asi­as­ta, ku­ten sii­tä, ketä on ylä­puo­lel­la­si, mikä on si­nun mai­nee­si val­men­ta­ja­na ja ih­mi­se­nä ja niin edel­leen. Eli vai­kea sa­noa. Ai­na­han näis­sä hom­mis­sa täy­tyy työ­paik­kaa et­siä, muu­ten lop­puu las­ku­jen mak­sa­mi­nen, Vuo­ri pyö­rit­te­lee.

Lop­puun Juha Vuo­ri lä­het­tää ter­vei­set kai­kil­le tu­tuil­le Sa­ta­kun­taan.

– Näh­dään taas jos­kus!