Laitetaan pyörät taas pyörimään, sillä Haastepyöräily alkaa vappuna
Lounais-Suomessa 41 kunnan alueella toteutettava Haastepyöräily-kampanja starttaa vappupäivänä.
Vesa-Pekka Järvelä
Pyöräilyn suosio on ollut voimakkaassa kasvussa. Korona-aika nosti pyöräilyn suosiota niin, että kierrätyspyörätkin viedään nyt käsistä.
– Se oli ainoita pandemian positiivisia puolia. Kaiken kaikkiaan ulkoliikunta lisääntyi, ja pyöräilyhän tulee heti kävelyn jälkeen toiseksi suosituimpana liikuntamuotona. Se sopii lähes kaikille ikäryhmille. Pyrimme 1. toukokuuta starttaavan Haastepyöräily-kampanjan avulla kannustamaan kaikkia aloittamaan säännöllisen pyöräilyn ja mielellään tekemään siitä pysyvän harrastuksen, kertoo terveysliikunnan kehittäjä Juha Koskelo LiikU ry:stä.
Edelleen moniin muihin liikuntamuotoihin verrattuna edullisena säilynyt pyöräily on erinomaista terveys- ja kuntoliikuntaa. Sen erinomaisia puolia korostaa myös Koskelo. Hän muistuttaa, että pyöräilyn valitseminen on myös ympäristöteko.
– Pyöräily ylläpitää ja kehittää hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyä, nivelten liikkuvuutta sekä alaraajojen lihaskuntoa. Pyöräily parantaa myös tasapainoa ja koordinaatiota. Positiivista on myös, että pyöräillä voi ympäri vuoden.
Talvikeleillä pitää kuitenkin muistaa tuulelta suojaava kerrospukeutuminen ja nastarenkaat. Unohtaa ei voi myöskään silloin asianmukaista kypärää.
– Kaksipyöräisten tekniikka on mennyt vauhdilla eteenpäin. Nykyisillä laitteilla on turvallista ajella talvellakin. Myös kaupunkien ja kuntien kulkuväyliä on kehitetty, joten liikkuminen on entistä turvallisempaa ja miellyttävämpää.
Autoilun sijaan työ- ja asiointimatkojen ajaminen pyörällä raikkaassa säässä on hyväksi terveydelle.
– Kovassa nosteessa oleva työmatkapyöräily – kuten muukin säännöllinen liikunta – pienentää muun muassa riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin ja kakkostyypin diabetekseen sekä auttaa painonhallinnassa.
Ajaminen pyörällä raikkaassa säässä on hyväksi terveydelle. Sen tietävät myös Juha Koskelo ja Yki Räikkälä.
Vesa-Pekka Järvelä
Modernit sähköpyörät ovat tuoneet pyöräilyyn aivan uuden ulottuvuuden. Apuvoimien mukaantulo on herättänyt ristiriitaisia tunteita.
– Myönteisiäkin puolia toki on. Esimerkiksi hieman iäkkäämmille pyöräilijöille sähköinen kulkupeli tuo apua ja varmuutta, jos voimat alkavat haasteellisella reitillä vähentyä, muistuttaa Koskelo.
Vapusta juhannukseen kestävä perinteinen Haastepyöräily-kampanja haastaa niin koulumatka-, työmatka- kuin harrastepyöräilyyn. Merkattavan matkan voi suorittaa kaikenlaisilla polkupyörillä, sähköpyörällä, tandempyörällä tai kickbikella.
Kampanjan tavoitteena on kannustaa kaikkia pyöräilijöitä osallistumaan kuntakisaan oman kuntansa sarjassa. Koskelo kehottaa tutustumaan helposti käytettäviin mobiilikirjausohjeisiin.
– Mobiilisovellus toimii henkilökohtaisella tunnuksella myös kampanjan jälkeen ympäri vuoden.
Kampanja päättyy virallisesti juhannuspäivänä. Osa kunnista jatkaa kuitenkin omaa kampanjaa elokuuhun asti, muistuttaa monipuolisesti itsekin liikkuva Koskelo.
-– Harrastan maastopyöräilyä, mutta pyrin taittamaan myös työmatkat fillarin kyydillä. Se on mainio tapa aloittaa työpäivä.
Ympäristöasioista kiinnostuneet liikkujat haluavat ulkoilla ja myös ajatella, miten voisi liikkua ekologisesti. Pyöräily on siihen loistava tapa. Yksi ekologisen vaihtoehdon valinneista on Porin Lyttylästä pyörälenkeille lähtevä Yki Räikkälä.
– Löysin netistä vaimolleni ja itselleni 80-luvun jämäkät ja kevyesti kulkevat huippumerkit. Hinnaksi tuli 80 euroa eli hyvää saa halvallakin.
Talvipyöräilyä Räikkälä ei harrasta, mutta keväthuollon tehtyään hän hyppäsi luotettavan kulkupelinsä satulaan.
– Oikeastaan olen pyöräillyt aina. Nykyisin pyöräily kuuluu säännölliseen päiväohjelmaani keväästä syksyyn. Tällä kaudella tavoitteena on polkea noin 1 500 kilometriä. Pyöräilyreitit ovat laajentuneet ja niiden kuntokin vähitellen kohentunut. Ja mikä tärkeintä: myös oma kunto on parantunut.

