Lukko U18 jatkaa voittoputkessa – Kärpät ja KalPa kaatuivat vieraissa
Rauman Lukon U18 SM-joukkue vietti viime viikonlopun tien päällä reissupelien merkeissä. Ylemmän jatkosarjan paremmuuksista kilvoiteltiin Oulussa ja Kuopiossa. Tuliaisina länsinrannikolle saatiin kahdesta pelistä yhtä vaille täydet pisteet.
Lauantaina Kärppien kotihallissa Raksilassa lukemat olivat 2-3 (0-1, 1-0, 1-2). Oululaisten verkkoa heiluttivat Niklas Savolainen, Matias Piirainen, sekä voittomaalin ajassa 57.16 iskenyt Jasper Inkinen. Isossa roolissa oli myös maalivahti Eetu Laurikkala (kuvassa) jolle torjuntoja kertyi 36.
Sunnuntaiksi joukkue suuntasi KalPan kiekkopyhättöön, mistä irtosi jatkoaikavoitto 4-5 (1-2, 2-1, 1-1, 0-1). Sinikeltaisten onnistujia olivat kahdesti maalannut Kaapo Tarmo, kertaalleen viimeistelleet Timi Haapio, Atte Joki ja Jasu Mensonen, joista viime mainittu sai tililleen ajassa 63.56 syntyneen ratkaisuosuman. Puolustaja Arttu Välilä loisti kuopiolaisia vastaan tehoilla 0+3.
Satakunnan Viikon kummipelejaa, Lukko-pakki Luca Turto tarjoili syötön Tarmon tekemään ottelun avausosumaan. Torjuntavuoron saanut Jooa Sammalniemi ehti kiekon tielle 26 kertaa, minkä lisäksi hänkin pääsi tehotilastoihin pohjustamalla Mensosen jatkoaikamaalin.
– Kärpät-matsi oli meiltä todella hyvä, jopa yksi kauden parhaista. Puolustuspää pysyi tiiviinä, eivätkä isännät päässeet juuri laatupaikoille. Lukon vastuuvalmentaja Ville-Vesa Vainiola analysoi.
– Seuraavana päivänä matkuskilometrit alkoivat hiukan painaa jo pojilla, mikä näkyi otteissa. KalPa puolestaan pääsi tuorein jaloin viikon ensimmäiseen ja ainoaan otteluunsa, joten siihen nähden saimme kelpo tuloksen, Vainiola sanoi.
Hän kiitteli myös yhteistyötä seuran U20-joukkueen kanssa, jonka riveistä tuli muutama vahvistus KalPa-otteluun näiden omalta Etelä-Karjalaan (Lappeenranta & Imatra) suuntautuneelta vieraskiertueelta.
– Tästä oli jo ennalta sovittu. Joukkueenjohtajien avustuksella kulkuyhteydet pelaajille järjestyivät Kouvolan rautatieaseman kautta, valmentaja Vainiola selvitti viikonvaihteen logistisia kuvioita.
Lukolla on takana nyt yhdeksän U18 SM-jatkosarjaottelua, joista viidessä viimeisessä he ovat poistunut jäältä voittajina. Kahdentoista joukkueen taulukossa sijoitus on viides, ja pisteitä sarakkeessa yhteensä 16. Lukon edellä oleva kärkinelikko on tosin pelannut yhdestä kolmeen ottelua raumalaisia enemmän.
Tulevana viikonloppuna pelit jatkuvat vieras- ja kotikaukalossa. Perjantai-iltana Lukko U18 kohtaa Tapparan Tampereella. Lauantaina puolestaan HPK saapuu Raumalle harjoitusjäähalli Notra Globeniin.

