Lukon U18 SM-joukkueen vuosi alkoi vierasvoitolla Turussa
Rauman Lukko U18 palasi viime viikolla joulutauolta ja kohtasi lauantaina vuoden ensimmäisessä ottelussaan Turussa TPS:n.
Loppiaispäivän peli Impivaara hallissa päättyi sinikeltaisten voittoon pitkän kaavan kautta. Palloseura taipui voittolaukauskisan päätteeksi 3-4 (2-1, 1-1, 0-1, 0-0, 0-1).
Isännät menivät avauserässä ensin 2-0 johtoon, mutta Lukko tuli peliin mukaan Jasper Inkisen kavennuksella. Toisessa erässä Niklas Savolainen toi sinikeltaiset tasoihin. Kotijoukkue kuittasi vielä kertaalleen, joten päätöserään lähdettiin TPS:n komennossa. Siinä Matias Piirainen nosti vieraat jälleen tasoihin. Syötöt kahteen edelliseen osumaan tarjoili Lukon tehomies Inkinen (1+2).
Viiden minuutin jatkoajan oltua maaliton, ammuttiin lopuksi vl-kisa eli tutummin rankkarit. Tshekkihyökkääjä Petr Vechet onnistui ratkaisevassa paikassa, ja näin kaksi sarjapistettä matkasi Raumalla.
Lukko-maalivahti Jooa Sammalniemelle tilastoitiin ottelussa 27 torjuntaa. Virkaveli Elmeri Manninen turkulaisten veräjän suulla ehti kiekon tielle 23 kertaa.
– Kokonaisuutena matsi oli tasainen, kuten lukemistakin voi päätellä. Tauko ehkä hiukan näkyi vielä otteissa, eikä aivan parasta saatu esiin. Nyt on kuitenkin karstat niin sanotusti irroitettu koneesta ja tästä on hyvä suunnata kohti tulevaa, Lukon vastuuvalmentaja Ville-Vesa Vainiola totesi.
Seitsemän pelatun jatkosarjaottelun jälkeen raumalaiset ovat nyt 12 joukkueen taulukossa kuudentena ja pistekertymä on 11.
Ensi viikonloppuna Lukko lähtee vieraskiertueella. Lauantaina Oulussa on vastassa Kärpät ja sunnuntaina Kuopiossa KalPa.

