Mansen naiset runkosarjavoittoon – Pesäkarhut saa puolivälierissä vastaansa Rauman Feran
Pasi Peltola / STT
Naisten Superpesiksen runkosarja päättyi sunnuntaina Manse PP:n juhliin. Tamperelaiset emännöivät päätöskierroksella kauden ennakkoarvioissa kovimmaksi veikattua Porin Pesäkarhuja. Jo aiemmin runkosarjan ykkössijan varmistanut Manse voitti porilaiset 2–1 (5–3, 5–6, 1–0).
Manse sekä löi (235) eniten juoksuja että piti ulkokenttänsä (81) kirkkaasti sarjan tiiveimpänä.
Naisissa pudotuspelit alkavat entiseen tapaan suoraan puolivälierillä. Kahdeksan parhaan joukkoon selvisivät juuri ne seurat, joita sarjan pelinjohtajat sinne keväällä veikkasivat.
Eniten ennakkoranking meni pieleen Haminan Palloilijoiden nousijajoukkueen kohdalla. Liki yksimielisesti jumboksi veikattu HP jätti taakseen kolme seuraa. Niistä vasta päätöskierroksella avausvoittonsa napannut Kempeleen Kiri ja helsinkiläinen Roihuttaret ratkaisevat keskenään suoran putoajan.
Kärkiviisikko oli pitkälti selvillä ennen päätöskierrosta. Odotuksia heikommin pelanneessa Kirittärissä reagoitiin niin, että uransa mestaruuteen viime kaudella päättänyt 12-kertainen SM-mitalisti Susanne Ojaniemi, 31, palasi kokoonpanoon sunnuntaina ja toi jokerina kaksi juoksua.
Manse PP kohtaa puolivälierissä Vaasan Mailattaret, Pesäkarhut saa vastaansa Rauman Feran, Seinäjoen Maila-Jussit kohtaa Joensuun Mailan ja mestaruutta puolustava Kirittäret saa vastaansa Lapuan Virkiän.
Kaikki henkilökohtaiset tilastovoitot olivat vielä päätöskierroksella täysin avoimena.
Seinäjoen Maila-Jussien jokerikotiuttaja Aino-Kaisa Mantere voitti lyöjäkuningattaruuden, vaikkei juossut kesän aikana yhtään kunnaria. Mantere löi 62 tavallista juoksua.
Etenijäkuningatar on Mansen Saaga-Angelia Raudasoja, joka kiersi kentän etenijänä 57 kertaa.
Kärkilyöntilaston voitti Joensuun Mailan Johanna Pirskanen. Kentän pisimmällä ollut etenijä pääsi hänen lyöntivuoroillaan 153 pesänväliä eteenpäin.

