Pakken Kiekkokulma: Maalivahtipeli ja puolustus päärooleissa Ässillä ja Lukolla
Aina ei tarvitse hallita kenttätapahtumia voittaakseen. Tämän osoittivat Ässät ja Lukko viikonlopun otteluissa, joissa ne korjasivat yhtä vaille täyden pistepotin.
Molempien satakuntalaisjoukkueiden lähtö kauteen on ollut odotettua parempi. Se näkyy myös taulukossa: Lukko kakkosena ja Ässät kolmosena pisteen perässä. Tosin Ässillä on kaksi peliä vähemmän.
Molemmat joukkueet ovat osoittaneet, että ne kykenevät pelaamaan viime kautta monipuolisemmin. Ässätkin oli vahvasti ottavana osapuolena Helsingissä HIFK:ta vastaan, mutta korjasi rankkareilla voiton ja kaksi pistettä. Ässä puolusti sitkeästi, tukki keskialueen ja iski nopeasti vastaan. Tyyppi esimerkki vastaiskuista oli Juuso Ikosen tekemä toinen maali.
Ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun porilaiset pistivät vastustajan ahtaalle omalla puolustuspelillään. Vastustaja ei tahdo päästä maalintekosektoreille ja siniviivalaukaukset blokataan tehokkaasti. Toki pitää muistaa maalivahti Niklas Rubinin iso panos voitoissa. Hän torjuu varmasti ja tekee lähes joka ottelussa muutaman huipputorjunnan. Maalivahtipeli auttaa myös kenttäpelaajia. He uskaltavat rohkeammin käydä vastustajaan kiinni, kun voivat luottaa maalivahtiin.
Reissu Helsinkiin osoitti Ässien kykenevän pelaamaan pelin virtauksen mukaan menestyksellisesti. Se kuitenkin edellyttää vähien maalipaikkojen hyödyntämistä mahdollisimman tehokkaasti. Onneksi Ässiltä löytyy ratkaisuun kykeneviä pelaajia laajalta rintamalta. Toki Lenni Hämeenaholle, Jan-Mikael Järviselle ja Eemil Erholtzille on langennut päävastuu tehosta. Roope Talajakin välillä onnistu, eikä voi unohtaa Jesse Joensuuta, jolla on kyky iskeä ratkaisevia osumia.
Ässien pakkaa tuli vahvistamaan Juuso Ikonen. Pitkään seuraa etsinyt mies osoitti heti vahvistavansa porilaisjoukkuetta. Kahdessa viime pelissä tärkeät osumat ovat tästä yhtenä todisteena.
Lukko on saanut alkuhaparoinnin jälkeen pakkansa kuntoon. Etenkin Sebastian Repo ja puolustaja Tarmo Reunanen ovat huippuiskussa. Luistelu maistuu ja aktiivisuus kiekon kanssa on viime kautta ahnaampaa ja parempaa. Heidän esityksensä sytyttävät helposti muunkin joukkueen. Nyt näyttää siltä, että kanadalainen maalivahti Samuel Harvey on ottamassa ykkösmaalivahdin paikan Daniel Lebedeffiltä.
Satakunnassa kiekkoinnostus vaikuttaa erinomaiselta. Raumalla lauantain pelissä oli tupa lähes täynnä ja Porissa päästiin viimeksi yli 5000 katsojan lukemiin!
Pauli Uusi-Kilponen

