Pallo-Iirojen Sulo Ketolalle kävi kutsu Saksaan – Katso tallenne keväältä 2022, jossa Suti kertoo aikaisemmasta kokemuksestaan kansainvälisillä kentillä
Pallo-Iirojen 16-vuotias pelaaja Sulo Ketola siirtyy saksalaiseen Borussia Mönchengladbachin organisaatioon.
Pallo-Iirot tiedottaa raumalaisen Sulo Ketolan siirtyvän saksalaisseura Borussia Mönchengladbachiin. Joukkue pelaa Saksan korkeimmalla sarjatasolla Bundesliigassa. Borussia aloittaa kauteen valmistautumisen 3. heinäkuuta, jolloin Ketola on jo uuden seuransa mukana.
Borussian akatemiajohtaja Mirko Sandmöller kommentoi:
– Olemme saaneet mielenkiintoisen nuoren talentin Borussiaan. Olemme vakuuttuneet, että hän pystyy ottamaan seuraavat kehitysaskeleet meillä ja
haluamme tukea häntä tässä prosessissa sataprosenttisesti.
Ketola on pelannut tällä kaudella Pallo-Iiroissa pääsääntöisesti P17 SM karsintasarjaa, tehden 15 ottelussa 19 maalia. Lisäksi hän on ollut Kakkosessa pelaavan edustusjoukkueen mukana viidessä ottelussa ja kahdessa Suomen Cupin ottelussa. Nuorten maaotteluita Ketolalle on kertynyt seitsemän, ja niissä hän on tehnyt neljä maalia.
Saksalaiset ovat olleet raumalaishyökkääjästä kiinnostuneita jo aikaisemminkin. Vuoden 2022 keväällä Pallo-Iirojen nuori hyökkääjälupaus vietti viikon jalkapalloseura Bayern Münchenin testijaksolla.
Ketola vieraili Hyvää perjantai-iltapäivää Satakunta ohjelmassa huhtikuussa 2022. Haastattelussa nuori hyökkääjä kertoo, millainen oli viikon testijakso huippuseura Bayern Münchenin vieraana.
Katso video tästä.
