Porin Pesäkarhut punnersi naisten pesäpallomestariksi ratkaisufinaalin supervuorossa – "Unelmien täyttymys"
Paavali Pastila, Juha Aaltonen / STT
Porin Pesäkarhut on voittanut pesäpallon naisten SM-kultaa kolmannen kerran seurahistoriassaan. Se voitti Tampereella ratkaisevassa viidennessä finaalipelissä kotijoukkue Manse PP:n supervuoron jälkeen 2–1 (2–0, 0–5, 2–1).
Kaikki viisi loppuottelua venyivät vähintään supervuoroon, mikä oli historiallista.
Supervuorossa Manse teki aloittavalla sisävuorolla juoksun, kun Lina Olenius kotiutti Saaga-Angelia Raudasojan, mutta tasoittavalla vuorolla Porin ajolähtötilanteet olivat kotijoukkueelle liikaa. Uransa viimeistä ottelua pelannut Emilia Itävalo tasoitti tilanteen Tiia Peltosen lyönnistä, ja hetken kuluttua Silja Syrjälä toi ratkaisujuoksun Annika Linnan kotiutuksesta.
Runkosarjan kärkijoukkue Mansen ja kakkoseksi sijoittuneen Porin finaalisarja oli äärimmäisen tasainen, sillä kaikki viisi ottelua ratkesivat vasta supervuorossa tai kotiutuslyöntikilpailussa. Pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Pesäkarhuista Annika Linnan isosisko Emilia Linna. Ratkaisufinaalia seurasi Kaupin stadionilla 2 880 katsojaa.
Jarkko Pokela pääsi juhlimaan kolmatta kertaa mestaruutta. Hän johti Manse PP:n sen ainoaan mestaruuteen 2017 ja sen jälkeen Pesäkarhut vuonna 2021 mestareiksi. Kahden vuoden takaisista mestareista toista kultaa juhlivat nyt Henna Juka, uransa lopettanut Emilia Itävalo, Tiia Peltonen, Emilia Linna, Elisa Pauna, Minttu Vettenranta ja Eveliina Tuominen.
– Viime kaudesta jäi aika paljon hampaankoloon. Kaikki lisäsivät työntekoa, ja tämän kauden aikana jaksoimme taistella jokaisesta pallosta, sanoi ensi kaudeksi pelinjohtajaksi toiseen seuraan siirtyvä Pokela.
Pesäkarhut on voittanut naisten SM-kultaa myös vuosina 2002 ja 2021. Hopeamitaleja porilaisseuralla on kuusi ja pronsseja kymmenen.
– Ei tämän hienompaa voi olla. Ajattelin, että kun tämä finaalisarja meni viidenteen peliin, niin tämä on ihan kreisi paikka lopettaa oma ura. On unelmien täyttymys, että otimme vielä tämän mestaruuden, Itävalo iloitsi Ylen tv-haastattelussa.
Pesäkarhut nollasi Mansen avausjaksolla, mutta toisella jaksolla osat kääntyivät täydellisesti.
– Toinen jakso oli tosi raaka, kun kaveri pisti niin hienoja lyöntejä. Puhuttiin joukkueen kanssa, että on pakko jaksaa painaa koko ajan ja uskoa. Kun on tällaiset joukkueet, pelin hallinta vaihtelee todella paljon. On kyllä Manse PP:kin ihan älytön joukkue, Itävalo kehui vastustajaa.
Manse on voittanut naisten SM-kullan 2017, mutta viime vuosina finaalitappiot ovat tulleet joukkueelle tutuksi. Hopealla Manse oli myös vuosina 2020 ja 2022, pronssilla 2021.
– Vaikka nyt surettaa todella paljon, finaalipelien ratkaisut tulivat todella hienoilla lyönneillä. Taistelimme koko ajan loppuun asti, samoin kuin vastustajakin, Mansen pelinjohtaja Antti Vihtkari totesi.
Pesäkarhut uudistui viime vuoden jälkeen maltillisesti, sillä lopettaneiden Susanna Puiston ja Maria Suomisen sekä Manseen siirtyneen Kiira Kauton tilalle hankittiin Seinäjoelta Silja Syrjälä sekä Kempeleestä Annika Linna.
– Meillä oli koko joukkue täynnä tunnollisia urheilijoita. Perusporilainen mentaliteetti vallitsi, Pokela kehui.
Manse PP vahvistui neljä mestaruutta Kirittärissä voittaneella Ella Korpelalla, Vaasasta tulleella lukkari Venla Tanhualla, Kautolla sekä kolme välivuotta pitäneellä Maija Vastamäellä.
Runkosarjan voittaneen ja 21 ottelua peräkkäin kesä-elokuussa voittaneen Manse PP:n uusi mahdollisuus kirkastaa mitalin väriä samalla joukkueella tulee jo ensi vuonna, sillä peräti 11 pelaajalla on jatkosopimus ensi kaudesta. Heistä kymmenen pelasi lauantaina, ja ilman sopimusta ovat kahdestatoista vain Sara-Ella Kemppainen ja Essi Kivelä.
---
Juttua korjattu klo 16.50. Pesäkarhut palasi SM-kultakantaan yhden välivuoden jälkeen, ei kuuden vuoden odotuksen jälkeen, sillä sen edellinen mestaruus tuli vuonna 2021.
Juttua korjattu klo 17.40: Uutisessa kerrottiin virheellisesti, että Annika Linna valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Juttuun on lisätty tieto, että palkinnon sai todellisuudessa Linnan isosisko Emilia Linna.