Annina Ruokoski aloittaa Ulvilan Seudun päätoimittajana – Myös lehden verkkosivut uudistuvat
Noormarkusta kotoisin olevalla Annina Ruokoskella on vankka kokemus paikallislehtien tekemisestä.
Ulvilan Seudun uudeksi päätoimittajaksi on valittu Annina Ruokoski. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1. toukokuuta alkaen.
Noormarkusta kotoisin olevalla Annina Ruokoskella on pitkä kokemus paikallislehdistä. Hän on työskennellyt toimittajana ja tuottajana muun muassa Kankaanpään Seudussa, Uutismarkussa ja Uutisoiva-lehdessä Hämeenkyrössä. Noormarkussa, Pomarkussa, Laviassa ja Ahlaisissa ilmestyvää Uutisluotsia hän on tehnyt vuodesta 2018 lähtien, ja jatkaa edelleen lehden päätoimittajana.
– Paikallislehden tekeminen on mielenkiintoista ja antoisaa työtä. Paikallislehden tekemisessä keskitytään oman alueen asioihin ja yritetään löytää niihin uudenlaisia näkökulmia ja selvitellään esimerkiksi, miten kunnalliset päätökset vaikuttavat tavallisen asukkaan elämään.
– Paikallislehden tekemisessä tärkeintä ovat luotettavuus ja läheisyys. Paikallislehti ei kilpaile isojen ja useammin ilmestyvien lehtien kanssa niin sanotuista suurista uutisista, vaan hakee ennemmin uutisten taustalla olevia ilmiöitä ja tarinoita. Parhaat jutut syntyvät ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Ihmisten kokoiset asiat ovat uutisia paikallislehdessä, Ruokoski toteaa.
Ruokoski odottaa innolla uutta pestiä ja haastetta.
– Toivon yhteydenottoja matalalla kynnyksellä! Yhteistyöllä lehdestä tulee aina mielenkiintoinen. Minuun voi olla yhteydessä esimerkiksi sähköpostilla annina.ruokoski@ulvilanseutu.fi.
Kevään aikana uudistuvat myös Ulvilan Seudun verkkosivut ja tarjolle tulee tilattava näköislehti. Ruokosken kanssa Ulvilan Seudun tekijätiimissä jatkavat tutut ammattilaiset.

