Ensimmäinen normituotantopäivä – Olkiluoto 3 tuo varmuutta Suomen sähköjärjestelmään ja laskee sähkön hintaa
Viivi Salminen, Saara-Miira Kokkonen, Iiro-Matti Nieminen / STT
Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktori tuo lisää varmuutta Suomen sähköjärjestelmään ja laskee jonkin verran sähkön hintaa, sanoo Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund. Hän sanoo, että Olkiluoto 3:n myöhästyminen on osaltaan johtanut siihen, että Suomella on ollut poikkeuksellisen suuri sähkövaje.
Olkiluodon kolmosreaktori aloitti vihdoin 14 vuotta myöhässä säännöllisen sähköntuotannon. Se kattaa noin 14 prosenttia Suomen sähköntarpeesta.
Alun perin Olkiluoto 3:n piti valmistua vuonna 2009.
Lundin mukaan Suomen sähkövaje on Euroopan mittakaavassa yksi korkeimmista. Ennen vuonna 2021 alkanutta energiakriisiä 20 prosenttia Suomen sähköstä tuotiin muualta.
Lundin mukaan on vaikea arvioida, kuinka paljon Olkiluoto 3:n säännöllisen sähköntuotannon käynnistyminen näkyy kuluttajien kukkarossa, sillä sähkömarkkinoihin vaikuttavat niin monet asiat.
– Mutta kyllä puhumme useista senteistä per kilowattitunti, Lund sanoo.
Hän kertoo keskustelleensa noin viisi vuotta sitten norjalaisten sähköasiantuntijoiden kanssa, jotka olivat mallintaneet pohjoismaista sähköjärjestelmää.
– Mallinnuksessa oli mukana kaikki voimalaitokset ja verkot. He pystyivät sen pohjalta laskemaan, että pohjoismaisessa sähkössä Olkiluoto 3 tiputtaisi sähkönhintaa kuudella prosentilla. Tilanne on tietenkin tänä päivänä erilainen, mutta se kertoo suuruusluokasta, Lund sanoo.
Olkiluoto 3:n sähköteho on noin 1 600 megawattia. Ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voiman (TVO) mukaan se tuottaa sähköä ainakin seuraavat 60 vuotta.
Kolmosreaktorin sähköntuotanto kattaa TVO:n mukaan noin 14 prosenttia Suomen sähköntarpeesta. Kaikkiaan Olkiluodosta tuotetaan jatkossa noin 30 prosenttia Suomen sähköstä.
Kun Olkiluoto on niin iso yksikkö, Lund sanoo insinöörinä pohtivansa sitä, mitä jos talvipakkasilla tulee jotain ongelmia.
– Kaikki me tietenkin toivomme, että kaikki menee hyvin. Mutta ottaen huomioon laitoksen valtavan koon sähköjärjestelmässä ja sen, että meillä on tätä sähkövajetta, toiminta on todella kriittistä. Sen pitäisi toimia talvellakin kunnolla, että ei syntyisi häiriötilanteita.
Lund sanoo, että Olkiluoto 3 on käynyt läpi merkittävän testiohjelman ja toki lähdetään liikkeelle siitä, että se on nyt valmis ja kaikki on kunnossa. Hän muistuttaa kuitenkin, että maailmantilanteessa, jossa geopoliittiset jännitteet lisääntyvät, sähköjärjestelmän haavoittuvuus kasvaa, kun sähköntuotantoa on keskitetty paljon yhteen paikkaan.
Lundin mukaan sähköjärjestelmä on sitä varmempi mitä enemmän sitä hajautetaan, riippumatta siitä, minkä tyyppistä sähköntuotantoa Suomessa on.
– Loviisasta ja Olkiluodosta tulee vähintään puolet Suomen sähköstä, näiltä kahdelta paikkakunnalta, se ei haavoittuvaisuuden kannalta ole hyvä asia.

