Friitalan koulun wc-tiloissa tulipalo – oppilaat ja henkilökunta evakuoitiin yhteiskoulun puolelle
Ulvilan Friitalan koulun alakerran wc-tiloissa syttyi tulipalo maanantaina päivällä. Paikalle lähetettiin seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä. Koululta tuli ensin automaattinen palohälytys, mutta noin kello 13.00 aikaan tehtävänimike muuttui keskisuureksi rakennuspaloksi.
Koulun 390 oppilasta ja 90 henkilökuntaan kuuluvaa evakuoitiin Ulvilan yhteiskoulun tiloihin. Paikalla kävi myös ensihoito varmistamassa, että kaikki ovat kunnossa, eikä henkilövahinkoja sattunut.
– Evakuoinnin osalta koulun henkilökunta toimi mallikkaasti pelastussuunnitelman mukaan. Oppilaat ohjattiin yhteiskoulun liikuntasaliin, päivystävä palomestari Tuomas Kisko kertoi.
Tulipalo saatiin nopeasti sammutettua, mutta oppilaat eivät enää tältä päivältä palanneet kouluun. Kisko arvioi, että tiistaina koulu voi jatkua normaaliin tapaan.
– Koulu informoi oppilaiden vanhempia asianmukaisesti Wilman kautta, Kisko totesi.
Kisko ei ota kantaa siihen, mikä koulun wc-tiloissa paloi tai mikä oli syttymissyy. Poliisi tutkii palon syttymissyytä ja sillä on myös tiedotusvastuu asiasta jatkossa.