Hallituksen esitys: Pörssiyritysten tehtävä jatkossa kestävyysraportti toimintakertomuksen kylkeen
STT
Pörssiyritysten ja suurten osakeyhtiöiden olisi jatkossa julkaistava vuosittain kestävyysraportti. Hallitus on antanut asiasta tänään esityksen eduskunnalle. Ehdotetuilla lakimuutoksilla on tarkoitus panna täytäntöön asiaa koskeva EU-direktiivi.
Kestävyysraportti pitäisi julkaista vuosittain sisällytettynä toimintakertomukseen. Kestävyysraportissa yritysten pitäisi antaa tietoa ympäristövaikutuksista, ihmisoikeusvaikutuksista ja muista sosiaalisista vaikutuksista.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan joulukuun viimeisenä päivänä tänä vuonna. Velvoitteet koskisivat ensiksi suurten pörssiyritysten tietoja tilivuodelta 2024, jotka tulisivat julkistettaviksi keväällä 2025.
EU-komissio määrittelee omalla asetuksellaan, millaista tietoa yritysten pitää kestävyysraportissa antaa. Komissio tekee määritelmät, jotta vaatimukset olisivat samanlaisia kaikissa EU-valtioissa.
Vaikka uusi direktiivi koskee pörssiyhtiöitä ja suuria osakeyhtiöitä, Suomessa ehdotetaan, että myös vastaavanlaisten osuuskuntien pitäisi noudattaa sääntelyä.
Muutokset on tarkoitus tehdä kirjanpitolakiin ja tilintarkastuslakiin.
– Kestävyyteen liittyvät mittarit ja menetelmät tukevat yrityksiä sen varmistamisessa, että niiden liiketoimintamallit ovat kestäviä. Odotamme, että uudet säännökset lisäävät myös kansalaisten luottamusta yrityksiin ja markkinatalouden hyvinvointia kestävästi kerryttävään toimintaan, sanoo työministeri Arto Satonen (kok.) tiedotteessa.
Direktiivin mukaan kestävyysraportti pitää antaa myös digitaalisesti. Suomen hallitus esittää, että digitaalisuusvaatimus koskisi Suomessa myös tilinpäätöstä.