Harjavallan akkumateriaalitehdas sai ympäristöluvan – "Päästöt ja riskit olennaisesti alkuperäistä pienemmät"
STT
Satakunnan Harjavaltaan suunnitellulle akkumateriaalitehtaalle myönnettiin maanantaina ympäristölupa ja toiminnan aloittamislupa, kertoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi).
Luvan hakijana oli BASF Battery Materials Finland. Avin mukaan yhtiö oli muuttanut lupahakemustaan merkittävästi sen jälkeen, kun korkein hallinto-oikeus oli palauttanut asian aville uudelleen käsiteltäväksi. Muutokset koskivat vesiin johdettavia sulfaattipäästöjä ja teknisiä suojausrakenteita.
– Yhtiö vastasi hallinto-oikeuksien esittämään huoleen muuttamalla hakemustaan siten, että toiminnasta aiheutuvat päästöt ja riskit ovat olennaisesti alkuperäistä pienemmät, sanoo ympäristöneuvos Kari Pirkanniemi avin tiedotteessa.
Akkumateriaalitehtaan tuotteena on katodiaktiivisen materiaalin esiaste. Sitä käytetään katodiaktiivisen materiaalin valmistukseen, joka on sähköautojen akkujen pääraaka-aine. Lupa koskee noin 30 000 tonnin tuotantoa vuodessa.
Tehtaan on tarkoitus johtaa puhdistettuja jätevesiä ja jäähdytysvesiä Kokemäenjokeen.

