Hukkuminen Karviassa, paloja maakunnassa
Juhannus on vietetty enemmän tai vähemmän onnekkaasti. Valtakunnallisesti hätänumeroon 112 soitettiin viime vuoden määrää vastaavasti.
Liikenneonnettomuuksissa kuoli ainakin kolme ihmistä, mutta ei Satakunnassa. Onnettomuuksista yksi sattui juhannusaattona ja kaksi juhannuspäivänä.
Rakennuspaloja Satakunnassa oli muutamia, kuten Siikaisissa Valkjärven rannalla Portaanpääntien varrella. Palo tapahtui juhannusaattona myöhään illalla hieman ennen puoltayötä. 60 m2 suuruinen mökki ja vieressä ollut pieni varastorakennus tuhoutuivat täysin tuli-palossa. Palo levisi myös maastoon, jota paloi noin 25 aaria. Ei henkilövahinkoja.
Karviassa Karvianjärvellä hukkui 67-vuotias mies. Onnettomuus tapahtui aattona puolenpäivän aikaan.
Kaksi henkilöä joutui veden varaan veneen kaaduttua. Toinen löydettiin veden varaan joutuneista, 67-vuotiasta etsittiin perjantaina päivällä tuloksetta. Hänet löydettiin seuraavana yönä hukkuneena.
Siikaisissa Eteläpään uimarantaan hälytettiin pelastuslaitos pelastamaan ihmistä illalla aattona.
Raumalla aattona varhain puolenyön aikaan rakennuspalo riehui Puustellintiellä.
Porissa Variksentiellä juhannuspäivänä kello 14 jälkeen syttyi omakotitalon terassilla grilli hallitsemattomasti.
Asukkaat alkusammuttivat ja laittoivat sammutuspeitteen grillin päälle. Tuli ei päässyt rakenteisiin ja palokunta sammutti palon lopullisesti.
Länsi-Suomen merivartiostolla oli juhannuspäivänä ainakin seitsemän pelastustehtävää. Niiden lisäksi Länsi-Suomen merivartiosto osallistui useisiin muiden viranomaisten johtamiin tehtäviin. Juhannuspäivä oli kuitenkin suhteellisen rauhallinen, Länsi-Suomen merivartiosto kertoi Twitterissä.

