Huumevieroituksen läpi käynyt Niko Ranta-aho päätyi vuosia myöhemmin järjestelemään historiallisen suuria huume-eriä Suomeen – kertoo nyt katuvansa tekojaan
Markku Uhari / STT
Miljoonien arvosta huumeita Suomeen järjestellyt Niko Ranta-aho kertoo katuvansa huumausainerikoksiaan.
– Kyllä minä kadun nyt, että lähdin ylipäänsä tekemään rikoksia ja että olen aiheuttanut paljon pahaa myös rikoksillani ja helpottanut huumeiden saatavuutta niille, jotka ovat päihderiippuvuudesta kärsiviä, Ranta-aho sanoo STT:lle.
Suomen mittakaavassa historiallisen suurista huumeiden maahantuontieristä tuomitun Ranta-ahon, 35, katumuskommentit ovat sinänsä uutta. Katiska-vyyhdeissä päätekijänä tuomittu on aiemmissa julkisissa kommenteissaan pikemminkin vähätellyt tekemiensä huumausainerikosten vaikutuksia.
Hänen tunnetuin kommenttinsa lienee kesältä 2020, jolloin hän kertoi toimittajille Helsingin käräjäoikeudessa olevansa liikemies, jonka portfolioon ovat kuuluneet myös huumeet.
Ranta-ahon myyntiportfolio-kommentti oli tv:stä ja radiosta tutun toimittajan Aki Linnanahteen mielestä niin vähättelevä Ranta-ahon tekoihin nähden, että Linnanahde kiinnostui miehestä. Hän kertoo laittaneensa vielä samana iltana Instagram-viestin Ranta-aholle ja ehdottaneensa kirjaa.
Linnanahteen mukaan Ranta-aho ei tuoreeltaan pitänyt kirjaa ajankohtaisena mutta palasi siihen loppukesästä 2021, kun oli jo lukemassa tiilenpäitä. Linnanahde teki periaatteensa selviksi ensimmäisessä tapaamisessa ennen kuin haastattelut alkoivat.
– Halusin heti sanoa, että en tule tekemään tästä sankaritarinaa. En näe tätä sellaisena eikä sellaista tästä kirjasta tule, Linnanahde kertoo STT:lle.
Päähenkilön nimeä kantava teos Ranta-aho (WSOY) julkaistiin tänään. Kirjaa varten Linnanahde on haastatellut Ranta-ahon lisäksi tämän ystäviä ja perhettä.
Ranta-ahon mukaan katumus on seurausta paitsi noin neljästä vankilassa vietetystä vuodesta myös kirjantekoprosessista. Aiemmin hän ei omien sanojensa mukaan olisi ollut valmis käymään tekojaan läpi.
– Vähättelin näitä rikoksia, koska se oli minulle selviytymiskeino, Riihimäen vankilassa haastateltu Ranta-aho kertoo.
Lukijassa herää silti epäilys siitä, voiko vakavista huumerikoksista tuomitun sanaan luottaa. Myös Linnanahde pohtii kirjassa, haluaako Ranta-aho vain antaa itsestään hyvän vaikutelman.
– Nämähän ovat loppujen lopuksi vain sanoja, ja aika näyttää, mitä elämä tuo tullessaan, sanoo Linnanahde.
Ranta-aho tuomittiin Katiska-vyyhdeissä muun muassa amfetamiinin, kokaiinin, ekstaasin, lääketablettien ja dopingaineiden maahantuonnista vuosina 2017–2020.
Viime vuosina huumeiden käyttö on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan lisääntynyt Suomessa tasaisesti.
Useat stimulantit, kuten amfetamiini ja kokaiini, aiheuttavat THL:n mukaan riippuvuuden lisäksi psykoottisia oireita, esimerkiksi amfetamiinipsykoosia. Huumeriippuvuus aiheuttaa A-klinikkasäätiön ja THL:n mukaan myös sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia käyttäjille. Riippuvuuden seurauksista kärsii myös käyttäjän lähipiiri.
Huumeiden käytön mukana Suomessa on kasvanut myös huumekuolemien määrä. Yleisin syy huumekuolemiin on Tilastokeskuksen mukaan sekakäytön aiheuttama myrkytys. Toissa vuonna huumeisiin kuoli Suomessa Tilastokeskuksen mukaan 287 ihmistä.
Ranta-ahosta kertovaa kirjaa arvosteltiin julkisesti alkuvuonna. Linnanahteen kirjahankkeen arveltiin nostavan paljon julkisuutta saaneen, huumerikoksista tuomitun ihmisen varauksetta valokeilaan.
Linnanahteen mukaan on perusteltua käydä julkisuudessa keskustelua siitä, miten true crime -tuotteissa, kuten podcasteissa, kirjoissa ja sarjoissa, käsitellään rikollisuutta ja rikoksia tehneitä. Hänen kirjastaan nousi kohu jo ennen kuin sen sisältö oli julkista.
– Ihmiset pääsevät toteamaan, että kirjassa ei ihannoida rikollisuutta eikä siinä ihannoida Niko Ranta-ahoa.
Yksi Linnanahteen perustelu kirjanteolle oli se, ettei Ranta-ahon elämästä tiedetty juuri mitään ennen vuotta 2019, jolloin Katiska-vyyhti tuli julkisuuteen. Hän käsittelee kirjassa sitä, että alun perin Ranta-aho alkoi saada julkisuutta silloisen tyttöystävänsä, fitness-urheilija ja malli Sofia Belorfin kautta.
Lain väärä puoli tuli Linnanahteen kirjan mukaan Ranta-ahon elämään jo lapsuudessa, vaikka yrittäjäperhe oli tiivis ja taloudellisesti hyväosainen.
Pirkkalassa lapsuutensa varttunut Ranta-aho alkoi hiljalleen kaveriporukassa varastella tavaraa kaupoista. Viikonloppukaljoittelut äityivät teinivuosina sen verran villeiksi, että koulut jäivät Ranta-aholla kesken. Hän päätyi töihin lehtipainoon jo ennen kuin täytti 18.
– Olen ollut nuorena hyvin levoton yksilö, Ranta-aho kertoo.
Kirjan mukaan Tampereen yöelämä, alkoholi ja huumeet, kuten amfetamiini ja 2000-luvun alussa Suomessa harvinainen kokaiini, sekoittivat Ranta-ahon niin, että hän meni 24-vuotiaana vieroitushoitoon.
Minnesota-hoitojakso rauhoitti ja raitisti hänet kirjan mukaan useaksi vuodeksi. Lopulta Espanjaan muuttanut Ranta-aho kertoo halunneensa mukaan Aurinkorannikon kiinteistöbisnekseen. Siellä hän kertoo tutustuneensa ihmisiin, jotka tekivät muutakin kuin pelkkää laillista liiketoimintaa.
Hiljalleen laveaan elämäntyyliin tykästynyt Ranta-aho alkoi kirjan mukaan laajentaa "tuoteportfoliotaan" kiinteistö- ja luksusautojen kaupasta laittomien aineiden maahantuontiin. Ranta-ahon sanojen mukaan ensimmäinen hänen järjestelemänsä dopingaine-erä saapui Suomeen loppuvuonna 2016. Lopulta huumevieroituksen itse läpikäynyt Ranta-aho ryhtyi huumekauppiaaksi.
– En ajatellut niitä asioita. Sehän siinä on. Helppoa näin jälkeenpäin on miettiä. Silloin, kun niitä tein, olin niin kaukana siitä, mitä täällä tapahtuu. Olin Espanjassa auringon alla ja vähän näpyttelin viestejä, Ranta-aho sanoo haastattelussa.
Ranta-ahon Katiska-oikeusjuttuihin liittyvä huumekauppa on tullut käsiteltyä julkisuudessa laajasti. Huomiota herättävää oli, että Ranta-aho järjesteli Katiska kakkosena tunnettuja huume- ja lääkeaine-eriä odottaessaan vapailla tuomiota ensimmäisestä Katiska-kokonaisuudesta.
Suomeen maahantuotujen huumeiden käytännön järjestelyissä Ranta-ahoa auttoivat Katiska ykkösessä hänen vanhat ystävänsä, joiden kanssa hän oli tuonut jo aiemmin Suomeen dopingia.
Samat ystävät olivat lopulta ne, jotka poliisikuulusteluissa nimesivät Ranta-ahon pääjärjestelijäksi. Ranta-aho kokee kavereidensa pettäneen hänet.
– Olen käsitellyt sitä niin paljon, että minusta ei enää löydy sellaista vihaa heitä kohtaan.
Katiska ykkösessä tuomittiin Ranta-ahon ohella toisena päätekijänä entinen Cannonball MC -liivijengin johtaja Janne "Nacci" Tranberg. Kirjassa Ranta-aho kuitenkin kertoo, että Tranbergin merkitystä kokonaisuudessa on suurenneltu. Tranberg itse on oikeudessa järjestelmällisesti kiistänyt kaikki Katiska-kokonaisuuteen liittyvät syytteet.
Toisaalta Ranta-aho kertoo haastattelussa, ettei kirja sisällä kaikkia hänen huumekauppaan tekemiään rikoksia.
– Kirjassakin käytiin vähän (läpi) sitä, ovatko jotkut muut maat saattaneet liittyä joihinkin juttuihin. Ihan oman oikeusturvani takia en sitä haluaisi enkä koe, että minun kannattaa sitä avata, sanoo Ranta-aho.
Ranta-ahon Suomeen järjestämät huumeet ja laittomat lääkeaineet ovat osaltaan aiheuttaneet vahinkoa huumeita käyttäville. Ranta-ahon rikosten lisäksi myös hänen omia perheenjäseniään epäiltiin tai tuomittiin rikoksista.
– En voi muuttaa niitä asioita, joita olen tehnyt. Nyt voin vain katsoa eteenpäin ja yrittää omalla tulevalla käytökselläni ja toiminnallani hyvittää kaiken pahan, mitä olen tehnyt läheisilleni sekä muille.
Ranta-aho on tuomittu 13 vuodeksi vankeuteen, mutta koska hänet tuomittiin niin sanottuna ensikertalaisena, hän istuu tuomiostaan puolet. Näin ollen Ranta-aho kertoo vapautuvansa elokuussa 2026 – olettaen, ettei hänen tuomionsa muutu.
Katiska 1 -kokonaisuudesta on pyydetty valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Helsingin hovioikeuden on määrä antaa Katiska 2 -kokonaisuudesta ratkaisunsa vielä tänä syksynä.
Syyttäjä vaatii hänelle hovioikeudessa 13 vuoden maksimirangaistusta jo langetetun 11 vuoden rangaistuksen päälle. Käräjäoikeus tuomitsi Ranta-aholle Katiska 2:sta vankeutta kaksi vuotta, koska oikeus otti huomioon Katiska 1:n tuomion pituuden rangaistusta määrättäessä.
– Hyväksyn maksimirangaistuksen ja suoritan sen kitisemättä. Mutta jos tulee 24 vuotta, niin se on jo liikaa.
Ranta-aho suunnittelee muuttavansa takaisin Espanjaan ja jatkavansa liiketoimintaa Aurinkorannikon kiinteistöalalla, jos hän pääsee elokuussa 2026 vapaaksi. Hän kertoo, että uudet huumausainerikokset eivät kuulu suunnitelmiin eikä hän ole jäänyt aiemmasta huumekaupastaan kenellekään velkaa.
– Minulla on sillä tavalla helppoa. Kun palaan siviiliin, en ole kenellekään euroakaan velkaa. Ennemminkin se kuvio on päinvastoin. Minulla on kaikki yritysryhmät, kaikki valmiina. Ei minun tarvitse lähteä tekemään rikoksia jonkin asian takia, että saan itseni pelastettua.
Pikemminkin hän kertoo kovasta näyttämisen halusta siinä, että voisi menestyä laillisessa liiketoiminnassa.
Se jää nähtäväksi.