Hyvinvointialueilla pitää ymmärtää, millaista yhteiskuntaa päätökset luovat
Puolen vuoden kuluttua pidettävissä aluevaaleissa on sisäänrakennettu paradoksi. Vaaleissa valitaan alueen ylintä päätösvaltaa käyttävä aluevaltuusto, mutta tosiasiallisesti ylintä valtaa käyttää valtiovarainministeriö. Se on jo nyt näyttänyt, ketä alueiden pitää kuulla ja totella.
Hyvinvointialueiden ensimmäinen toimikausi on yllättänyt aivan kaikki. Äänestäjät eivät saaneet sitä, mitä vaalien alla luvattiin. Sdp ja Vasemmistoliitto korostivat julkisen sektorin omaa palvelutuotantoa, kokoomus painotti yksityisten palvelutuottajien roolia. Kumpikaan ei ole toiminut ja toisaalta hyvinvointialueiden talous on pitkälti kuralla juuri kalliiden ostopalveluiden vuoksi. Keskustan merkittävin vaalilupaus oli se, että jokaisessa kunnassa pitää olla vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema. Palveluverkkoa on karsittu erityisesti juuri pienistä kunnista ja kaupungeista.
Hyvinvointialueiden koko toimikautta on varjostanut talous. Tosiasiallisesti hyvinvointialueiden palveluja määrittää valtiovarainministeriö, joka jo laittoi Satakunnan yhdessä viiden muun alueen kanssa tarkkailulistalle. Sen ääripäässä saattaa siintää joutuminen arviointimenettelyn, jos alue ei saa talouttaan kuntoon. Se taasen saattaa johtaa jopa alueen liittämiseen johonkin muuhun hyvinvointialueeseen. Vahva valtion ohjaus on tehnyt aluevaltuustosta ja -hallituksesta ramman. Myös lautakuntien rooli on hyvinvointialueella merkillinen. Lautakuntia on, mutta niillä ei ole päätösvaltaa.
Kun kuntapuolella rakennetaan vaalien jälkeen kunnalle strategiaa ja valtuustokauden mittaista valtuusto-ohjelmaa, niin hyvinvointialueella tehdään säästöjä nyt painikinomaisesti. Leikkurit kohdistuvat sinne, mistä saadaan nopeimmin säästöt aikaiseksi, vaikka näistä säästöistä tulisi jatkossa uusia kustannuksia. Päätöksiä ei tehdä asiakas- tai palvelulupaus edellä tai edes toimintaa pitkäjänteisesti suunnittelemalla.
Alueilla nähty toiminta syö ihmisten luottamusta hyvinvointialueisiin, heikentää työntekijöiden silmissä alan houkuttelevuutta ja kasvattaa myös ihmisten eriarvoisuutta elämän kannalta tärkeissä tilanteissa. Edessä saattaa olla iso yhteiskunnallinen hintalappu.
Kim Huovinlahti
Päätoimittaja

