Kahden tavarajunan vaunuja suistui kiskoilta Tampereella, junaliikenteessä myöhästymisiä
STT
Kaikki Tampereen kautta kulkevat henkilöjunat ovat tänään myöhässä, Fintraffic kertoo. Syynä on kahden tavarajunan vaunujen suistuminen kiskoilta tänä aamuna Tampereella.
Vaunujen suistuminen keskeytti junaliikenteen hetkeksi kokonaan.
VR:n mukaan onnettomuus tapahtui kahden tavarajunan osuttua toisiinsa Tampereen rautatieaseman eteläpuolella. Tavaravaunuja ja rataa vahingoittui onnettomuudessa, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.
VR:n viestinnästä kerrotaan Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) tutkivan tilannetta paikan päällä.
Fintrafficin rataliikennekeskus kertoi aamuyhdeksältä, että henkilöliikenteen junat pääsevät liikkumaan yhtä raidetta Tampereen ja Sääksjärven välillä, ja Tampereelta pohjoiseen, Poriin sekä Jyväskylään pystytään liikennöimään.
Merja Tuunanen VR:n viestinnästä kertoi STT:lle ennen aamukymmentä, että toistaiseksi myöhästymiset ovat olleet hyvin pieniä.
– Tampereelta tulevien matkustajien on kuitenkin syytä varautua viivästyksiin, Tuunanen kertoi.
Oman junan aikataulun voi tarkistaa VR:n sivuilta osoitteesta vr.fi/junaliikenne-nyt.
Liikennehäiriön kestosta ei ole vielä arviota.