Kansanedustaja Petri Huru tarkkailemaan Serbian vaaleja
Kansanedustajat Petri Huru (ps.), Eeva-Johanna Eloranta (sd.) ja Pauli Aalto-Setälä (kok.) osallistuvat kansainväliseen vaalitarkkailuoperaatioon Serbian parlamentti- ja aluevaaleissa 17. joulukuuta.
Serbiassa valitaan sunnuntaina 450 kansanedustajaa maan parlamenttiin neljäksi vuodeksi. Parlamenttivaalit järjestetään ennenaikaisesti, sillä maan presidentti Aleksandar Vučić hajotti parlamentin marraskuun alussa. Vaaleissa on ehdokkaita 18 vaalilistalta.
Samaan aikaan parlamenttivaalien kanssa järjestetään aluevaalit maan pohjoisosassa Vojvodinassa ja 65 paikkakunnalla.
Huru ja Eloranta osallistuvat Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin vaalitarkkailuoperaatioon. He tarkkailevat vaaleja Serbian toiseksi suurimmassa kaupungissa Novi Sadissa.
Aalto-Setälä puolestaan ttarkkailee vaaleja Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen valtuuskunnan jäsenenä.

