Karin kampuksen alueella Raumalla tehdään katujen päällystys- ja kivitöitä 17.7. alkaen
Liikennejärjestelyt muuttuvat työn edetessä. Kevytliikenne on rakentamisalueella sallittua liikennesääntöjä noudattaen
Karin kampusalueen vesihuolto-, putkitus- ja kaapelointityöt on saatu päätökseen. Kampusalueen katujen päällystäminen alkaa 17.7. Päällystystöitä tehdään myös Nortamonkadun ja Sahankadun liittymäalueella.
– Päällystystöiden jälkeen aloitetaan liittymäalueiden korotusten laatoitukset Alfredinkadulla, Karisuonkadulla ja Sahankadulla, rakennuttajainsinööri Leena Ruusu-Viitanen sanoo.
Päällystys- ja kivityöt rajoittavat liikennettä työmaa-alueella heinäkuussa ja elokuun alkupuolella. Ajo sallitaan alueen kiinteistöille, mutta läpiajo ei ole työn aikana mahdollista lukuun ottamatta Nortamonkatua.
– Liikennejärjestelyt muuttuvat työn edetessä. Kevytliikenne on rakentamisalueella sallittua
liikennesääntöjä noudattaen, Ruusu-Viitanen muistuttaa.
Hankkarintien ja Sahankadun välisen ajoyhteyden eli Hankkarintien rampin rakentamisen viimeistelytyöt ovat käynnissä. Uusi liikenneyhteys avataan loppuvuodesta.
– Rampille kääntyminen on mahdollista Hankkarintieltä etelästä eli jäähallin ja uimahallin suunnasta tullessa. Sahankadulta ei voi ajaa Hankkarintielle, Ruusu-Viitanen lisää.
Karin kampuksen katu- ja vesihuoltourakka valmistuu lokakuussa 2023. Urakoitsijana toimii Maarakennus Jalonen Oy.

