Kärkkäinen hyvinvointialueen erityis- ja sairaalapalveluiden vt. toimialuejohtajaksi Satakuntaan
Jukka Silvast
Satakunnan hyvinvointialueen erityis- ja sairaalapalveluiden vt. toimialuejohtajaksi on nimetty 11.4 alkaen psykiatrian vastuualueen vastuualuejohtaja, ylilääkäri Jukka Kärkkäinen. Kärkkäinen toimii virkaa tekevänä joko viran täyttämiseen tai viimeistään 30.8.2023 asti.
Tehtävä avautui kun Petteri Lankinen päätti jättää paikkansa. Hän on pyytänyt eroa virastaan 11. huhtikuuta alkaen. Aluehallitus päätti järjestelyistä maanantain kokouksessa.
Sairaalahallinnossa pitkään vaikuttanut Petteri Lankinen on kertonut, ettei hänen lähtöönsä liity dramatiilkaa ja taustalla on perheen yhteinen ratkaisu. Taustalla ei ole tyytymättömyyttä toimialueella tai työntövaikutusta.
Aluehallitus totesi, että sähkömarkkinan muutoksesta johtuen Tiilimäen kampusalueen jäähdytyskustannukset ylittivät vuonna 2022 merkittävästi niihin budjetoidut varat. Aluehallitus valtuutti teknisen johtajan Kari-Matti Haapalan sopimaan Pori Energian kanssa voimassaolevan jäähdytyssopimuksen päivittämisestä, muun muassa sopimuksen hintaperiaatteista, teho- ja energiamaksuista sekä rakennusten kaukokylmäverkkoon liittymisen aikataulusta.

