Kortti jos toinenkin lähti hyllylle viikonloppuna Porissa: Yksi päästeli 160 km/h, toinen ajoi väärää kaistaa ja kolmas rysäytti puuta päin
Porin seudulla poliisilla riitti viikonloppuna liikennetehtäviä. Hätäkeskus ilmoitti partiolle perjantaina-iltana epäillystä rattijuoposta Noormarkussa. Partio tavoitti auton Laviantiellä. Kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin noin 1,9 promillen lukeman, ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Myöhemmin samana iltana Porissa VT2:lla Honkaluodon sillalla partio mittasi henkilöauton nopeudeksi 160 km/h. Partio lähti auton perään ja pysäytti sen Ulvilassa. Kuljettajana olleen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Autossa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa.
Sunnuntaina yöllä kello yhden jälkeen partio mittasi Noormarkussa Finpyyntiellä edellään ajaneen henkilöauton nopeudeksi 84 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 40 km/h. Lisäksi auto ohitti liikenteenjakajan käyttäen vastaantulevien kaistaa. Naiskuljettajan lisäksi autossa oli kaksi matkustajaa. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Sunnuntai-iltapäivällä partio sai hätäkeskukselta tehtävän epäillystä rattijuopon kuljettamasta autosta Kalevanpuistossa. Auto oli tehnyt lukuisia ajovirheitä ja se oli törmännyt Maantiekadulla puuta päin, mutta päässyt vielä jatkamaan matkaa. Auto oli myös ajanut Luvianpuistokadulla päin punaisia liikennevaloja aiheuttaen läheltä piti -tilanteen.
Autoa kuljettaneelle naiselle tehtiin huumepikatesti, joka osoitti positiivista huumausaineille. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
Kaikki edellämainitut kuljettajat määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

