Laitureiden siirto talviteloille alkaa Porissa ensi viikolla, Taavi-silta viedään pois syyslomaviikolla
Porin kaupunki tiedottaa, että veneilykausi päättyy tämän vuoden osalta tulevana sunnuntaina 15. lokakuuta, jonka jälkeen Jokisatamassa aloitetaan laitureiden siirto talvisäilöön. Niittäjänsilta ja Taavi-silta poistuvat näillä näkymin käytöstä viikolla 43.
– Laitureita lähdetään kuljettamaan pois Jokisatamasta heti ensi viikon alkupuolella, joten veneilijöiden toivotaan siirtävän veneensä talvisäilöön viimeistään viikonlopun aikana, muistuttaa maastotyöpäällikkö Olli-Pekka Ihalainen Porin kaupungilta.
Meri-Porin venesatamien asiakkaat voivat käyttää venepaikkojaan sääolosuhteiden salliessa myös veneilykauden jälkeen. Kaupungilla on Uniluodossa ja Sandössä vapaana vielä muutamia veneiden talvisäilytyspaikkoja, joita voi varata ja maksaa suoraan kaupungin sähköisessä varauspalvelussa.
Raumanjuovan yli kulkeva Niittäjänsilta nostetaan kaupungin tämänhetkisen arvion mukaan talviteloille maanantaina 23. lokakuuta. Myös Etelärannan ja Kirjurinluodon yhdistävä Taavi-silta viedään talvisäilöön, arvion mukaan viikon 43 alkupuolella.

