Länsi-Suomen OP vahvana, vaikka kuluttajien epävarmuus vallitsee ympärillä
Länsi-Suomen Osuuspankin vakavaraisuus ja pankkisektorin liiketoiminta ja vakavaraisuus ovat erinomaisella tasolla, vaikka muutoin suhdanteet rahoitusmaailmassa näkyvät selvästi monella tapaa hiipumisena. Pankki viestittää, että vahva tulos mahdollistaa omistaja-asiakkaille uusia etuja, kuten 30 prosenttia enemmän OP-bonuksia ja kuudeksi kuukaudeksi päivittäisten pankkipalvelujen tarjoamisen ilman kuukausimaksuja.
– Asiakkaiden velanhoitokyky niin yritys- kuin kotitaloussektorilla on kuitenkin asia, jota meidän tulee seurata hyvin tarkasti tulevana syksynä, korostaa toimitusjohtaja Matti Kiuru.
Asuntorahoitus alkuvuonna oli edellisiä vuosia selvästi heikompaa. Luottokysyntä oli laimeaa.
– Myös yritysrahoituksen kysyntä oli alkuvuonna vähäistä.
Epävarmasta talouskehityksestä huolimatta sijoitukset kiinnostivat asiakkaita. OP Länsi-Suomen asiakkaiden rahastokanta kasvoi alkuvuonna 5,4 % ja sijoitusvakuutuskanta 1,7 %. Asiakkaat olivat vahvasti netto-ostajia eli uusia sijoituksia tehtiin lähes 40 miljoonalla enemmän kuin lunastuksia. Kohoava korkotaso sai aikaan sen, että monen vuoden jälkeen sijoittajat saivat korkosijoituksille todellista tuottoa. Asiakkaiden kiinnostus korkosijoituksiin onkin kasvanut voimakkaasti tänä vuonna.
– Ensimmäisen vuosipuoliskon tulos oli varsin vahva. Onnistuimme korkoriskin hallinnassa erinomaisesti ja nouseva korkotaso tuo lyhyellä tähtäyksellä merkittävää tuloskasvua. Korkojen nousu tuo pidemmällä aikavälillä mukanaan kuitenkin uhkaaviakin elementtejä, Kiuru kertoo.

