Lauantaina käynnistyvät Koti&Piha -messut rakentuvat Porin Karhuhallissa
Porin Koti & Piha -messut järjestetään tänä viikonloppuna 22.-23. huhtikuuta Porin Karhuhallissa. Messuja vietetään lauantaina kello 10.00-17.00 ja 10.00-16.00.
Rakentamiseen, remontointiin, pihaan ja puutarhaan keskittyvässä tapahtumassa on läsnä suuri joukko alan ammattilaisia ja näytteilleasettajia.
Kuva: Satakunnan Messut
Lisäksi lavalla kuullaan viikonlopun aikana useita mielenkiintoisia puheenvuoroja. Tarkastelussa on muun muassa No Dig -menetelmä, jossa lapio jätetään varastoon, eikä maata rikota, kynnetä tai käännetä. Yleisö kuulee myös vinkkejä esimerkiksi makeiden tomaattien kasvattamiseen, sisustamiseen ja energian säästöön liittyen.
Messut juontaa puutarhatoimittaja Sonja Lumme.

