Linja-autoalan lakko alkoi – Porissa ajavat vain tietyt linjat normaalista poikkeavin aikatauluin
Linja-autoliikenteen lakko on alkanut keskiviikkona kello 03.00. Lakon on ennakoitu vaikuttavan erityisesti kaupunkien paikallisliikenteeseen.
Porissa lakon aikana ajetaan normaalista poikkeavin aikatauluin paikallisliikenteen linjoja 2, 5, 6H, 7P, 27, 43, 60, 62, 63, 66A ja 99. Porin Linjat kehottaa jukkoliikenteen käyttäjiä varautumaan muiden liikennemuotojen käyttämiseen lakon aikana.
Lakon aikaiset bussivuorot Porissa löytyvät täältä.
Matkahuollosta kerrottiin tiistaina, että osa bussivuoroista voi jäädä ajamatta myös kaukoliikenteessä.
Linja-autoalan ja huoltokorjaamoiden työriitaan etsittiin ratkaisua vielä tiistaina. Lakon toteutuminen varmistui, kun Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT hylkäsi tiistaina annetun sovintoehdotuksen.
AKT:n puheenjohtajan Ismo Kokon mukaan sovintoehdotus oli riittämätön työ- ja lepoaikoihin liittyvien kysymysten osalta. Työnantajapuolelle sovintoehdotus olisi kelvannut.
Linja-autoalan lakon on määrä jatkua ensi viikon perjantaihin asti, elleivät osapuolet pääse sitä ennen sopuun.
Valtakunnansovittelijan mukaan sovittelua pyritään jatkamaan heti kun se on mahdollista. Seuraavaa sovitteluaikaa ei ollut vielä tiistaina tiedossa.
STT
Pauliina Vilpakka

