Loistokkaalta hiekkarannalta kalskahtava nimi saa lisäkatetta – Las Paluksen kuntoportaat valmistuvat
Yksi entisen Kullaan kunnan kylistä nostaa profiiliaan Palusjärven uimarannan välityksellä. Nimessä ei ole pihtailtu.
Jukka Silvast
Kuntoportaat Las Paluksen rannan tuntumaan nykyisen Ulvilan maille valmistuvat viimeistään kahden viikon kuluessa. Työt ovat loppusuoralla ja avajaisjuhliakin on jo mietitty heinäkuulle.
– Askelmat ja kaiteet pyritään saamaan valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä, Maija Palonheimo Paluksen Nuoret ja Seniorit -yhdistyksestä kertoo työn vaiheesta.
Palonheimon mukaan portaikkoon ei tule mitään mahtinousua, mutta riittävästi kuntoiluun ja askelmiakin monia kymmeniä. Kuntoportaat on paikallisen kyläyhdistyksen ponnistus lähiliikunnan edistämiseksi.
Kuntokummulta avautuu näkymä Palusjärvelle.
Tähän mennessä alueella on siirretty maita ja tehty tukirakenteita porrasaskelmille. Loppuponnistus talkooväen kanssa on vielä edessä. Portaat rakentuvat kestopuusta, ja niiden on laskettu myös kestävän pitkälle tulevaisuuteen.
Kustannusarvio on 12 000 euroa, josta julkinen rahoitus kattaa 75 prosenttia. Leader-rahaa tarvikkeisiin ja ostettavaan työhön anottiin 8 300 euroa. Loppu on talkootyötä ja yhdistyksen rahoitusta. Palonheimo kertoo, että yhdistys sai yhden hyvin merkittävän sponsorin rahoittajaksi.
Kuntoportaat ovat olleet suosittuja rakennusurakoita pitkin Suomea viime vuosina. Eikä Paluksen kyläkään jäänyt ihmettelemään. Koronapandemia sotki suunnitelmia ja aloitusaika siirtyi hieman, eli vuodelle 2022. Viime kesänä työn kohde luvitettiin. Paikkakin löytyi, kun Ulvilan kaupunki antoi maata käyttöön korvauksetta.
Las Palus kuulostaa vetovoimaiselta hiekkarannalta Palusjärven rannalla. Opaskyltti Tampereelle johtavan valtatien varrella houkuttelee kuin mittavimmillekin hiekoille. Las Palus sijaitsee Porin keskustasta noin 20 kilometrin etäisyydellä.
Mielenkiintoinen arvio vuoden 2019 elokuulta on Porin Nuorten Työpajan käsialaa. Työpajalaiset tuolloin arvioivat Porin lähiseudun uimarantoja, Las Palus sai neljän tähden arvosanan viidestä mahdollisesta eri osa-arvioihin nojautuen.
"Kokonaisuudessaan Palus on hyvä uimaranta, joka kapuaa kyllä keskivertoa korkeampaan arvosanaan tilavuutensa, ympäristönsä ja ei niin pitkän ajomatkan takia."
Palusjärven pinta-ala on 534 hehtaaria, josta vesialaa on noin 505 hehtaaria. Järven pituus on 5,1 kilometriä ja leveys 1,5 kilometriä. Palusjärvi on matala järvi, sen keskisyvyys on vain 1,21 metriä. Suurin syvyys on 3,15 metriä. (Wikipedia)
Pohjatöissä on käytetty konevoimaa. Työtä on yhdistys ostanut urakoitsijalta.
Palonheimo pohti Ulvilan Seudun haastattelussa viime kesänä, että uimarannan alueelle voisi keskittää enemmänkin liikunnallisia tapahtumia, kun ranta on hyvin saavutettavissa. uimaranta hyvin hoidettu ja parkkipaikkoja löytyy. Hän uskoo, että portaikolla on vaikutuksensa kyläläisten hyvinvointiin.
Rakennelma tulee kaupungin maalle, mutta Ulvila ei osallistu rakentamiseen eikä ylläpitoon, eikä peri vuokraakaan yhdistykseltä. Yhdistys vastaa portaiden ylläpidosta, kunnostuksesta ja turvallisuudesta ja tarpeen vaatiessa purkaa portaat.
Palonheimo kertoo, että seuraava kylän yhteisen yhdistyksen projekti tai puuhan kohde voisi olla kylätalon kohentaminen. Talo kaipaa keittiötä ja sisävessaa sekä energiatalouteen liittyviä parannuksia. Talviaikaista käyttöä aiotaan edistää.

