Närhi, naakka ja käärme – Satakunnan pelastuslaitos pelasti eläimiä pitkin päivää
Jukka Silvast
Närhi jäi ilmeisesti auton tönäisemäksi ja pelastuslaitos joutui lopettamaan luontokappaleen taipaleen. Ohikulkija tapasi loukkaantuneen linnun Ulvilan Jäpintiellä ja hälytti pelastajat paikalle.
Päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo, että eläin oli niin loukkaantunut, että se piti lopettaa. Ulvilan pelastajia oli paikalla kolmen hengen vahvuinen yksikkö.
Hälytys annettiin hieman ennen puoltapäivää.
Hieman keskipäivän jälkeen pelastajat joutuivat Tuorsniemessä Vakkatiellä Porissa kaivamaan naakan savuhormista. Onni suosi lintua, joka lensi vahingoitta tiehensä päästyään pinteestä.
Pelastuslaitoksella jo aamulla oli käärmekeikka Sampolan kaupunginosan kerrostaloon. Viljakäärme oli eksynyt kylpyhuoneeseen, josta pelastajat ottavat sen pahvilaatikkoon ja edelleen suojiinsa. Omistaja löytyi tälle pienelle lemmikkieläimelle.

