Nirhamo palaa Poriin – nyt Keräämön johtoon
Jukka Silvast
Elettiin vuotta 2014, kun satamajohtaja Jaakko Nirhamo painiskeli murenevan Porin Mäntyluodon sataman Alaskan laiturin tulevaisuuden kanssa.
Satakunnan Viikko kertoi tuolloin, että suunnitteluyhtiö tekee parhaillaan korjaussuunnitelmaa, joka istuisi myös sataman taloustilanteeseen. Nirhamo totesi tuolloin, ettei ole rahaa, eikä sitä ole ollut korjausinvestointeihin moneen vuoteen.
– Nyt meille tehdään suunnitelmaa, mikä olisi järkevin tapa korjata nämä laiturit. Korjattava ne kuitenkin on. Olen ollut satamajohtajana seitsemän vuotta, joista kuusi on kulunut finanssikriisin merkeissä. Mehän emme satamassa itse tee, vaan elämme tuonnista ja viennistä. Ja mitä vielä Venäjä-pakotteet tulevat vielä vaikuttamaan tulevaisuudessa, Nirhamo mietti.
Jutussa tuolloin myös kerrottiin, että satamalaitureiden huono kunto Alaskan alueella paljastui, kun laitureiden rahallista arvoa ryhdyttiin määrittelemään tulevan osakeyhtiön perustamista silmällä pitäen.
– Laiturit tutkittiin hiljan kesällä lasermenetelmällä sekä sukeltajan silmin. Siellä ilmeni se mitä olemme epäilleetkin. Hirsiarkkuja on jo murtunut, Nirhamo harmitteli.
Pian pääsee Jaakko Nirhamo uuteen kiinni, sillä uusi seudullinen Keräämö Oy julkaisi johtajavalinnan viikolla. DI Nirhamo valittiin toimitusjohtajaksi 1.7.2023 alkaen.
Tiedote kertoi, että Nirhamo siirtyy Keräämön toimitusjohtajan tehtävään ruotsalaisen Metacon Ab:n pohjoismaiden liiketoiminnan kehitysjohtajan tehtävästä. Hänellä on laaja-alainen kokemus eri johtotehtävistä mm. Turun Satamassa myyntijohtajana ja varatoimitusjohtajana sekä Porin Sataman satamajohtajana ja ensimmäisenä toimitusjohtajana.
Kierros on ollut pitkä. Nirhamo palaa Poriin, jolloin kyseistä Alaskan laituri ei ole enää ja maamerkki Masa-nosturi on purettu. Uutta satamalaituria on rakentunut 270 metriä Kallonlahden satama-alueelle. Nirhamon kaudella vuonna 2014 satamaan oli juuri valmistunut Kallonlahden ensimmäinen uusi laituri.
Yhtymäkohtiakin yhä löytyy. Satama silti tulee operoimaan kierrätysmateriaalien kanssa vahvasti tulevaisuudessa.
Keräämö on Porin, Ulvilan, Kokemäen, Harjavallan, Nakkilan, Merikarvian, Pomarkun ja Siikaisten yhdessä omistama kunnallinen jätehuoltoyhtiö. Keräämö järjestää kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelut alueen 120 000 asukkaalle. www.keraamo.fi

