Olkiluodon kolmosyksikön koekäyttövaiheen viimeinen testi on saatu maaliin
Emmi Tilvis / STT
Olkiluodon ydinvoimalan kolmosyksikön koekäyttövaiheen viimeinen testi on saatu maaliin, kertoo Teollisuuden Voiman (TVO) viestintäpäällikkö Johanna Aho.
Testissä tehoja laskettiin 35 prosenttiin ja siitä takaisin ylös.
– Testattiin, että laitos toimii niin kuin sen on suunniteltu toimivan, kertoo Aho STT:lle.
Säännöllisen sähköntuotannon on määrä alkaa maanantaina. Sitä ennen koekäyttö jatkuu täydellä teholla.
– Aika lailla jo normaalia käyttötoimintaa, muutamia säätöjä, Aho kuvaa loppuviikkoa.
Ahon mukaan esimerkiksi joitain laitteiden huoltoja voidaan tehdä.
Asiasta uutisoi aiemmin Yle.
TVO:n uutiskirjeen mukaan Olkiluodon kolmosyksikön sähköntuotanto on käynnistyttyään noin 14 prosenttia Suomen sähköntuotannosta.
Kun tähän lasketaan mukaan Olkiluoto 1 ja 2 sekä Loviisan kahden laitosyksikön tuotanto, sähköstä tuotetaan ydinvoimalla 40 prosenttia, uutiskirjeessä kerrotaan.
Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin sähköntuotannon aloitusta on lykätty useita kertoja.

