Olkiluoto 3 tuottaa jälleen sähköä, tuotannon tarkoitus kohota illalla täyteen tehoon
Ville Väänänen, Saara-Miira Kokkonen / STT
Olkiluoto 3 tuottaa jälleen sähköä, selviää Teollisuuden Voiman (TVO) verkkosivuilta. Tuotanto alkoi noin kello 1 keskiviikon vastaisena yönä.
Sähköntuotanto alkoi aluksi 430 megawatin tuntikeskiteholla. Tuotannon on tarkoitus kohota tämän päivän aikana täyteen 1 600 megawatin tuntikeskitehoon. Aamulla TVO:n ennuste oli, että täysi teho saavutetaan illalla kello 19 alkavalla tunnilla.
Alkujaan testijakson piti alkaa tiistaina ensin kello 19 ja sitten kello 23. Voimalan koekäyttö keskeytyi aiemmin syksyllä, kun syöttövesipumpuissa havaittiin vaurioita.
TVO:n mukaan laitosyksikön koekäyttöä voidaan väliaikaisesti jatkaa nykyisten mallisten ehjien pumppujen lisäksi säröytyneillä syöttövesipumpuilla.
TVO:n mukaan nyt alkanut testijakso kestää kymmenkunta päivää ja sen aikana voimalan tuotantoteho vaihtelee voimakkaasti. TVO kertoo verkkosivuillaan päivittävänsä joka päivä tuotantosuunnitelman kello 10.
Täyden tehon testien jälkeen voimalan sähköntuotanto keskeytetään noin neljäksi viikoksi, jolloin tarkastetaan syöttövesipumput ja laitosyksikkö käynnistetään uudelleen. Pumppujen tarkastukset pyritään tekemään mahdollisimman tiiviissä aikataulussa, mutta niiden vaatimaan tuotantokatkoksen kestoon liittyy vielä epävarmuuksia.
Sen jälkeen on edessä vielä noin kuukauden kestävä koekäyttöjakso, jolloin voimalalla on tarkoitus tuottaa sähköä pääosin täydellä teholla vuorokauden ympäri. Tämän koekäyttöjakson on tarkoitus alkaa helmikuun alkupuolella.
TVO kertoi ennen joulua, että Olkiluoto 3:n säännöllisen sähkötuotannon on tarkoitus alkaa 8. maaliskuuta.
Olkiluoto 3:n valmistuminen on viivästynyt lukuisia kertoja.

