Omakotitaloa haaveilevat vetäytyivät kuoreensa – vain 20 rakennuslupaa myönnetty alkuvuonna Porissa – Ulvilassa ei yhtään
Jukka Silvast
Kaukana ovat ne ajat, kun satakuntalaiset Pori ja Rauma jakoivat omakotirakentajille rakennuslupia solkenaan.
– Jos meillä vuosituhannen vaihteen alla myönnettiin jotain 200 rakennuslupaa vuodessa, nyt ne lasketaan muutamissa kymmenissä. Porin rakennusvalvontayksikön päällikkö Mikko Nurminen kommentoi tilannetta.
Kaupunki on myöntänyt tämän vuoden aikana uudisomakotitaloille 20 rakennuslupaa.
– Klasipruuki vetää tasaisesti rakentajia, hän kuvaa tilannetta.
Klasipruuki on kaupungin selkeä vetovoimapiste jos sitä siksi voi kutsua. Nurminen näkee, että uudistaloja tehdään, mutta koronavuosina matkailusta Suomeen vapautuneet rahat ohjautuivat kodin muihin projekteihin.
– Työtilojen rakentamiseen esimerkiksi autotalleihin annettiin lupia huomattava määrä, Nurminen kertoo Porin lähimenneestä.
Porissa kerrostalojen rakentaminen hiljeni – kaksi rakennuslupaa odottaa rakentamispäätöksiä, yhtä rakennetaan. Ammattimainen rakentaminen on hiljentynyt.
Raumalla ei päästä enää erityisemmin hehkuttamaan uudisrakennuksilla. Maankäyttöinsinööri Ari-Pekka Asikainen kertoo, että käyrä kääntyi laskuun jo 2010-luvun taitteessa. Sitä ennen 30–40 omakotitontin myyntiin tullut varanto varattiin melkein heti.
– Tänään tonttivarauksia tulee tasaisesti, etenkin Pohjois-Rauman suunnalle, jossa on hyvät lähipalvelut.
Viime vuonna omakotitonteille tehtiin 15 vuokrasopimusta, vuotta aiemmin 16.
Lujaa rakentamisen rintamalla ei mene noin 12 500 asukkaan Ulvilassakaan. Tälle vuodelle ei ole yhtään uudisasuinrakennusta toistaiseksi luvitettu.
– Uudisrakentaminen ei ole nyt ”päivän sana” sitten ollenkaan. Syyt lienevät selkeitä – inflaatio, hinnannousut, korkojen nousu ja sähkön hinnan arvaamattomuus, kommentoi rakennustarkastaja Mirja Rantanen.
– Rivi- tai kerrostalokyselyjä ei ole tälle vuodelle tehty. Kymmenkunta lupaa on käsitelty, jotka liittyvät olevaan asuinrakennukseen, kuten laajennuksia.
Vuoden 2022 aikana oli jo tämä suuntaus nähtävissä. Viime vuonna uudisrakennuslupia myönnettiin neljälle omakotitalolle ja yhdelle paritalolle.

