Palvelusetelit yhtenäistyvät
Hyvinvointialue uudistaa palvelusetelijärjestelmäänsä. Uusia tuottajia toivotaan mukaan.
Maarit Kautto
Satakunnan hyvinvointialueella on otettu käyttöön yhtenäinen palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Psop. Psop korvaa vaiheittain aiemmin käytössä olleet palvelusetelijärjestelmät. Asiakkaalle päin uudistus ei juurikaan näy, sillä Psop on palveluseteleiden sähköiseen hallinnointiin tarkoitettu tietojärjestelmä, johon siirtyminen ei vaikuta palvelusetelien varsinaiseen käyttöön.
– Hyvinvointialue tuottaa palveluita asiakkailleen omana toimintana, ostopalveluna ja palvelusetelillä.
– Palvelusetelin myöntäminen perustuu aina hyvinvointialueen tekemään hoidon tai palvelutarpeen arviointiin, jonka jälkeen voidaan tietyissä palveluissa myöntää palveluseteli. Asiakkaalla on toki oikeus kieltäytyä palvelusetelistä, jolloin hyvinvointialueen on järjestettävä palvelu muulla tavoin, vs. valvonta- ja laatujohtaja Katri Siiri-Valovirta selvittää.
Jos asiakas on saanut palvelusetelin, voi hän käyttää valinnanvapauttaan ja valita hyvinvointialueen hyväksymistä palvelutuottajista itselleen sopivan. Osassa palveluseteleissä on palveluntuottajalle maksettava omavastuuosuus, joka muodostuu palveluntuottajan hinnan ja palvelusetelin arvon erotuksesta. Palvelusetelin saanut asiakas saa ohjeistuksen käyttöön setelin myöntäjältä.
Satakunnan hyvinvointialueella palveluseteleitä on käytössä suun terveydenhuollossa, yleislääkäripalveluissa, erikoislääkäripalveluissa, koululaisten näöntutkimuksessa, kuntoutuksessa, lapsiperheiden kotipalveluissa, henkilökohtaisessa avussa, kotihoidossa, yhteisöllisessä asumisessa, kuntouttavassa päivätoiminnassa ja sotaveteraanien/sotainvalidien leskien ja sotaleskien palveluissa.
– Käytössä olevat palvelusetelit löytyvät hyvinvointialueen nettisivuilta ja Parastapalvelua.fi -sivustolta palveluntuottajien vertailusta. Vertailussa näkyvät hyvinvointialueen hyväksymät palveluntuottajat palveluittain, Katri Siiri-Valovirta opastaa.
Siiri-Valovirran mukaan Psop-järjestelmään toivotaan lisää palveluntuottajia. Jos haluaa toimia palvelusetelituottajana Satakunnan hyvinvointialueella, on mukaan hakeuduttava Psop-järjestelmän kautta.
– Otamme edelleen vastaan uusia palveluntuottajia loppuvuodesta 2023 käyttöönotettuihin palveluihin. 1. helmikuuta käyttöönotettavien palveluiden osalta järjestelmään pitää hakeutua mahdollisimman pian päästäkseen hyvinvointialueen palvelusetelituottajaksi.
– Ennen palvelusetelituottajaksi hakeutumista palveluntuottajan on tutustuttava palvelua käsittelevään sääntökirjaan, jonka ehtoja sitoutuu noudattamaan. Hyvinvointialueen valvontayksikkö hyväksyy palvelusetelituottajat. Palveluiden tuottajille järjestetään myös koulutusta Psop-järjestelmästä, Siiri-Valovirta kertoo.

