Partiossa opitaan erilaisia eräluonnossa ja merellä tarvittavia taitoja, sekä johtajuustaitoja
Länsi-Suomen Erämessuilla Porin Karhuhallissa 5.-7. toukokuuta on mahdollisuus tutustua myös partiotoimintaan Käppäräpartion opastuksella. Omia taitojaan pääsee testaamaan erärastiradalla.
Heli Kokko
– Erärastirata on tarkoitettu lapsille ja lapsenmielisille, koko perheelle, summaa lippukunnanjohtaja Jani Söderlund.
Karhuhallin ulko-ovella on partiolaisten letunpaistopiste, ja siellä esitellään myös partiotoimintaa. Messualueen eri puolilla on viisi rastia. Osallistuja saa passin ovelta, ja hän saa joka rastilta leiman ja kun hän on käynyt läpi kaikki rastit, hän saa pienen palkinnon, jonka tarjoaa lippukunnan yhteistyökumppani, Länsi-Suomen Osuuspankki.
Käppäräpartio on maa- ja meripartiolippukunta, ja rasteilla esitellään kumpaakin toimintapuolta. Rasteilla tunnistetaan solmuja, kasataan retkikeitin, pystytetään pieni kupoliteltta ja harjoitellaan retkeilyn ensiapua, eli rastin suorittaja pääsee tekemään sidoksen. Yhdellä rastilla on jolla-purjevene seilit ylhäällä.
Käppäräpartio on Porin suurin partiolippukunta, jäseniä sillä on yli 200, ja se on yhteislippukunta, eli toimintaa järjestetään niin tytöille kuin pojille.
Käppäräpartion juuret ovat pidemmällä, mutta nykyinen Käppäräpartio on perustettu 1978, joten meneillään on 45. toimintavuosi. Juhlaleiri pidetään kesäkuun alkupuolella Urho Kekkosen kansallispuistossa Inarissa. Juhlaa vietetään lokakuussa.
Oma varainhankinta on tärkeää lippukunnalle. Jani Söderlund kertoi, että käppäräpartiolaiset ovat myyneet tänä vuonna 350 vessapaperi- ja 280 talouspaperipakkausta.
Heli Kokko
Partiotoimintaa on tarjolla ympäri vuoden. Syyskuussa alkavat toimintaryhmien viikoittaiset kokoukset, jotka jatkuvat toukokuun loppuun. Purjehduskausi alkaa toukokuun alussa ja jatkuu syyskuun loppuun. Lisäksi järjestetään syys- ja kevätretkiä, kesäleirejä ja matkapurjehduksia. Lippukunnalla on kaksi purjevenettä, joilla järjestetään meripartiotoimintaa ja merenkulkukoulutusta. Jollia ja Scouteja on muutama, samoin viisi kanoottia.
Toimintaa on tarjolla kaikenikäisille. Kokoontumispaikkoja, partiotermein koloja, on kolme, kaksi Liinaharjassa ja yksi Pietniemen seurakuntatalolla.
Perhepartioon pääsevät 3-6 –vuotiaat vanhempineen. Sudenpennuissa on 7-9 –vuotiaita, Seikkailijoissa 10-12 –vuotiaita, Tarpojissa 12-15 –vuotiaita, Samoajissa 15-17 –vuotiaita ja Vaeltajissa ja aikuisissa yli 18 –vuotiaita.
Karhuhallin rasteilla voi tavata myös käppäräpartiolaiset Niilo Nikkilän ja Jenna Kallin. Pian kuusitoista täyttävä Nikkilä liittyi partioon 7 –vuotiaana. Mukaan lähtöä ehdotti äiti, joka oli itsekin pienenä kuulunut partioon.
Nikkilällä on tähtäimessä ruveta johtamaan pienempiä partiolaisia. Kursseilla edetään ryhmäohjaajan kurssista ryhmäohjaajan jatkokurssiin ja sen jälkeen partiojohtajan kurssiin ja vielä partiojohtajan jatkokurssiin.
Jenna Kalli on ollut partiossa kahdeksan vuotta, mutta vasta kaksi viime vuotta Käppäräpartiossa. Hän täyttää pian kahdeksantoista ja johtaa jo erilaisia ryhmiä. Toukokuun lopulla hän osallistuu neljän muun nuoren naisen kanssa survival-kurssille, josta ei etukäteen tiedetä kuin lähtöpiste ja varustelista.
Niilo Nikkilä on yläasteella ja aikoo mennä lukioon. Jenna Kalli opiskelee perustason ensihoitajaksi, mutta aikoo myöhemmin jatkaa opintoja hoitotason ensihoitajaksi.
Käppäräpartiossa oppii paitsi erilaisia eräluonnossa ja merellä tarvittavia taitoja runsaasti myös johtajuustaitoja.
– Monessa paikassa on kovaa valuuttaa, kun CV:ssä on partiomerkit, Jani Söderlund muistuttaa.
Partiotoiminta on moneen muuhun nuorten harrastukseen verrattuna edullista. Jäsenmaksu on noin 70 euroa vuodessa, mutta jäsenmaksusta on mahdollista hakea taloudellista syistä vapautusta. Jäsenmaksu menee piirille ja liitolle, joten omaa varainhankintaa tarvitaan, kuten erilaisiin tapahtumiin osallistumista ja vessa- ja talouspaperin myymistä.

