Poliisi jatkaa Harjunpään työväentalolla järjestettyjen halloween-juhlien jäljiltä kahden rikosasian selvittämistä ja muistuttaa, että juhlista ei kannata kertoa sijaintitietoja somessa
Maarit Kautto
Lounais-Suomen poliisi jatkaa Ulvilassa, Harjunpään työväentalolla, järjestettyjen halloween-juhlien jäljiltä ainakin kahden rikosasian selvittämistä. Nuorison juhlat riistäytyivät viime lauantaina käsistä ja paikalla oli lopulta poliisin arvion mukaan noin 250 nuorta. Poliisin tullessa paikalle selvitettävänä oli useita tappeluita.
Tutkinnassa olevista kahdesta rikosasiasta toinen on epäilty pahoinpitely ja toinen epäilty törkeä pahoinpitely. Osallisten nuoren iän vuoksi poliisi ei avaa tapahtumia ja niiden yksityiskohtia tarkemmin. Tutkittavissa jutuissa rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä.
Harjunpään työväentalon vuokraamisesta vastaava Seppo Virtanen Ulvilan sosialidemokraateista kertoo, että vuokraajan mukaan juhliin oli tulossa 50 henkeä.
– Vuokraaja hoiti vuokranmaksun ja siivoamisen täysin sovitusti, eikä talolle tehty ilkivaltaa. Tappelut tapahtuivat pihapiirissä, eikä meidän yhdistyksemme ole tapauksessa asianomistajana.
– Juhlien riistäytymistä ei voinut mitenkään ennakoida. Sosiaalisella medialla oli varmasti osuutta asiaan. Kun juhlista julkaistiin kuvia ja muuta, se houkutteli kutsumattomia paikalle, Virtanen miettii ja toteaa vielä:
– Toivottavasti tämä ei tee hallaa Harjunpään työväentalon imagolle. Talo on perinteikäs juhlien ja tapahtumien pitopaikka.
Poliisi muistuttaa juhlien järjestäjiä kiinnittämään erityistä huomiota ja huolellisuutta siihen, keitä juhliin kutsutaan ja kuinka avoimesti juhlista kerrotaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
– Jos haluaa pitää oman, tutun porukan kesken juhlat ja siten välttää mahdolliset häiriöt, sijaintitiedot kannattaa jättää ilmoittamatta sosiaalisen median palveluissa, muistuttaa komisario Juhani Malmberg Lounais-Suomen ennaltaestävän toiminnon yksiköstä.
– Jos kuitenkin häiriöitä tai vaaratilanteita ilmenee, tulee nuoria aina kehottaa soittamaan hätänumeroon, Malmberg lisää.

