Pori rakentaa merituulivoimasta kilpailuvalttia
Osaamiskeskittymä rakentuu Meri-Poriin.
Porin kaupunki rakentaa merituulivoiman ympärille perustuvaa kansainvälistä osaamis- ja operointikeskittymää yhdessä alan johtavien yritysten kanssa. Toiminnan käynnistämisestä vastaa kaupungin omistama Suisto Kiinteistöt, joka on palkannut hanketta vetämään konesaliyhtiö Ficolon maailmalle vieneen Seppo Ihalaisen.
Selkämeren alue on kansainvälisestikin yksi otollisimpia seutuja merituulivoimaloiden rakentamiselle: 400 kilometrin säteellä Porista on julkistettu Suomessa ja Ruotsissa yhteensä 15 isompaa tuulivoimahanketta. Tahkoluodossa sijaitsee jo maailman ensimmäinen jäätyvän meren tuulipuisto, jonka läheisyyteen Suomen Hyötytuuli on rakentamassa suurempaa merituulipuistoa.
Pörssiyhtiö Enersense puolestaan rakentaa jo Mäntyluodon satama-alueella merituulivoimaloiden teknisesti vaativia jalustoja. Lisäksi Suomen Hyötytuuli ja Porin Satama ovat juuri sopineet tuulivoimaloiden perustusten rakentamista palvelevan soranlastauslaiturin rakentamisesta Tahkoluodon satamaan.
Porin kaupunki tiedottaa, että alueella on vahvaa osaamista ja infrastruktuuria, jonka päälle on luontevaa rakentaa toimialan vaatimia edistyksellisiä palveluita. Osaamiskeskittymä tavoittelee merkittävää osuutta Pohjanlahden merituulivoimapuistojen rakentamiseen ja operointiin liittyvistä investoinneista. Elinkeinoelämän keskusliiton listauksen mukaan yksin Suomeen suunniteltujen merituulivoimainvestointien kokonaisarvo on jo yli 42 miljardia euroa.
Osaamiskeskittymä sijoittuu Mäntyluodossa olevalle 50 hehtaarin alueelle. Ensimmäisessä vaiheessa alueelle kaavaillaan merituulivoimaloiden esiasennuspalveluita, kokoonpanoa sekä varastointia. Merituulivoimaloiden rakentaminen on vaativaa ja kallista, siksi maissa tehtävän esiasennuksen rooli on hankkeiden kustannustehokkuuden kannalta keskeinen. Porin satama-alue tarjoaa tähän erittäin hyvän infrastruktuurin, jota aiotaan entisestään kehittää. Satama-alue on luonteva keskus myös voimaloiden huolto- ja ylläpitopalveluita tarjoaville yrityksille sekä merituulivoimalaitosten rakentamisessa käytetyille erikoisaluksille.
Hankkeen ohjausryhmässä on edustus Porin kaupungin, sataman sekä kaupungin omistaman Suisto Kiinteistöjen lisäksi Suomen Hyötytuulella, Enersensellä sekä sataman logistiikkapalveluja tarjoavalla hollantilaisella Olmarilla. Osaamiskeskukseen tavoitellaan lisäksi merituulivoiman kansainvälisiä teknologia- ja palvelutoimittajia.
– Pohjanlahdelle on suunnitteilla useita merkittäviä merituulivoimainvestointeja. Tavoitteenamme on rakentaa osaamiskeskittymä, joka palvelee alueen tuulivoimahankkeita niin Suomen kuin Ruotsinkin puolella. Meillä on jo yksi merituulivoimapuisto toiminnassa ja siten aikaetua kilpailijoihin nähden. Haluamme kehittää Porista puhtaiden energiamuotojen edelläkävijän, Porin satama-alueen kiinteistöjä omistavan Suisto Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kilkku sanoo.
Hankkeen ohjausryhmän muodostavat organisaatiot:
Porin kaupunki, Porin Satama Oy ja Suisto Kiinteistöt Oy

