Poriin uusi oikeustalo – rakennuksen peruskivi muurattiin tänään
Porin uuden oikeustalon peruskivi on muurattu tänään perinteisin juhlallisuuksin. Rakennuttamisesta vastaa valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt.
Alkuvuodesta 2025 valmistuvaan rakennukseen tulevat tilat Satakunnan käräjäoikeudelle, Ulosottolaitokselle, Syyttäjälaitokselle, Vaasan hovioikeuden istunnoille sekä oikeusavun ja edunvalvonnan käyttöön. Tavoitteena on keskittää nykyisin eri osoitteissa sijaitsevat oikeushallinnon toiminnot Porissa samoihin tiloihin ja tarjota toimijoiden asiakkaille palvelut yhdestä paikkaa.
Uudisrakennus toteutetaan valtion omistamalle ja Senaatti-kiinteistöjen hallinnoimalle tontille, jolla sijaitsee vanha oikeustalo. Vanha oikeustalo on käytössä uudisrakennuksen valmistumiseen saakka, minkä jälkeen se puretaan.
Suunnittelussa ja rakentamisessa on painotettu muun muassa pitkäikäisiä ratkaisuja ja tilojen muunneltavuutta. Ympäristöasiat otetaan huomioon niin rakentamisessa kuin rakennuksen käytössä. Työmaa on päästötön ja vanha oikeustalo puretaan kestävä purkaminen -toimintamallin mukaisesti. Porin oikeustalossa käytetään myös vähähiilistä betonia.
– Asetamme kaikkiin yli kahden miljoonan euron rakennushankkeisiimme päästövähennystavoitteet. Uudisrakennuksissa tavoitteenamme on 25 prosenttia pienempi hiilijalanjälki niin sanottuun normaaliin rakentamiseen verrattuna, toteaa Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Tarja Hietamäki.
Oikeustalon katolle toteutettava aurinkovoimala tuottaa osan talon tarvitsemasta sähköstä. Rakennuksen suunnittelussa on katsottu pitkälle tulevaisuuteen ja huomioitu myös tontin sijainti Kokemäenjoen varrella.
– Mahdolliset tulvariskit on otettu huomioon siten, että rakennukseen tulee korkeampi sokkeli eikä kellaria lainkaan, kertoo Hietamäki.
Senaatti-kiinteistöjen allianssikumppanina ja urakoitsijana toimii Hartela.
Rakennuksen pääsuunnittelijana toimii Arkkitehtitoimisto Rosberg Ikävalko Oy. Rakennuksen laajuus on 5400 m2 ja kustannusarvio 23 miljoonaa euroa.
Rakennushankkeen esittelysivut: https://www.senaatti.fi/hankkeet/porinoikeustalo/
Lähde: Senaatti-kiinteistöjen tiedote

