Porin Inna toi mukanaan verkkoon ideointifoorumin
Jukka Silvast
Porin uusi kaupunginjohtaja Lauri Inna haluaa, että nyt keskustellaan Porin tulevaisuudesta. Aivoriihelle on tänään aamulla avattu linkin takaa löytyvä ideointiriihi.
Strategia- ja hyvinvointijohtaja Tomi Lähteenmäki kertoo, että tämä on uusi tapa osallistaa ihmiset keskustelemaan tulevaisuudesta ja tämä idea on uudelta kaupunginjohtajalta. Verkkoon halutaan paitsi asukkaat, niin myös yritykset, yhteisöt ja järjestöt.
– Tällaista tapaa meillä ei ole aiemmin ollut käytössä, Länteenmäki kertoo.
Lähteenmäki kertoo, että viime viikolla virassa aloittanutta Lauri Innaa ei vielä kaupungissa tunneta ja tämän kautta hänen tunnettavuus kaupunkilaisten keskuudessa myös lisääntyy. Silti aivoriihen käynnistäminen on ilmentymä myös Innan aktiivisuudesta lähteä kehittämään kaupunkia.
Teemana verkkoaivoriihessä on ideoida parasta mahdollista Poria. Aivoriihessä halutaan kuulla ideat avoimesti vastaajien omin sanoin. Lisäksi osallistuja pääsee myös itse arvioimaan muiden osallistujien ehdotuksia ja lähettämään haluamasi suorat terveiset uudelle kaupunginjohtajalle.
Lähteenmäki kertoo, että järjestelmässä hyödynnetään tekoälyä, joka purkaa vastauksia ja tekee vastauksiin eräänlaista jaottelua. Lisäksi on yksi ihminen, jotta keskustelu ja ideointi pysyy asiallisella tasolla. Vaikka linkki on auki vain parisen viikkoa, niin työ ideoiden pohjalta vasta alkaa.
pori.fi/yhdessaparaspori -linkin takaa löytyy eräänlainen kaupungin strateginen jaottelu aiheista, joihin ohjataan muun muassa kuvien avulla.
Verkkoaivoriihi aukesi tänään aamulla ja se on auki 19.3.2023 saakka. Osallistuminen on täysin nimetöntä. Linkin aukioloaikana voit halutessasi jatkaa ideointia myöhemmin uudelleen tai vaikka tulla vilkaisemaan, mitä uutta muut osallistujat ovat ehdottaneet.

