Porin keskustan liikenneverkkosuunnitelman loppuraportti läpäisi kaupunginhallituksen
Jukka Silvast
Porin kaupunginhallitus hyväksyi äänestyksen jälkeen äänin 8–3 pohjaehdotuksen, jonka mukaan keskustan liikenneverkkosuunnitelman loppuraportti ja eri kulkumuotojen tavoiteverkot hyväksyttiin liikenneverkon kehittämisen jatkotoimenpiteiden pohjaksi.
Päätös liitttyy kaupunkikeskustan elävöittämiseen, joka oli yksi valtuustosopimukseen vuosille 2021–2025 kirjatuista elinvoiman kärkihankkeiden tavoitteista.
Porin kaupunki pyrkii elävöittämään kaupunkikeskustaa ja parantamaan sen elinvoimaa. Tavoitteena on hyvä saavutettavuus ja sujuva liikenne kaikilla kulkumuodoilla, mikä on tärkeää toimivalle kaupunkikeskustalle sekä elinkeinoelämän kilpailukyvylle. Tämän saavuttamiseksi Porissa toteutetaan liikenneverkon ja katutilojen uudistuksia.
Liikenneverkkoratkaisua tarkennettiin saadun palautteen ja Kauppatorin suunnittelun pohjalta. Merkittävin muutos koski joukkoliikenteen reittilinjausta ydinkeskustassa, mikä mahdollistaa joukkoliikenteen sujuvan kulun ja Antinkadun kehittämisen kesäkävelykaduksi ilman tilapäisiä joukkoliikenteen reittimuutoksia.
– Liikenneverkkotyön jatkosuunnittelussa tullaan käsittelemään tarkemmin liikenneteknisiä mitoituksia ja liittymäjärjestelyjä. Merkittävimpien investointihankkeiden yleissuunnitelmat laaditaan ensimmäisessä vaiheessa, ja niiden tarkoituksena on parantaa keskustan elinvoimaa ja saavutettavuutta, rakennusvalvontayksikön päällikkö Mikko Nurminen sanoo.
Pohja-ajatukseen sisältyy katujen kaksisuuntaistamisia, polkupyörille oman kaksisuuhtaisen väylän rakentaminen Isolinnankadulle sekä liikenteen painottaminen Linnansillalle joenylityksissä.
Kaupunkikeskustan tulevia uusia järjestelyjä pidetään merkittävinä muutoksina nykyiseen malliin.

