Porin Kristillinen koulu rakennuttaa hirsikoulun Puuvillan naapuriin
Porin Kristillisen koulun kannatusyhdistys ry tiedottaa, että se rakennuttaa uudisrakennuksen tontilleen Puuvillan kauppakeskuksen kupeeseen, jokirannan kortteliin, Valajankatu 4:ään. Kristillisen koulun ja päiväkoti Ankkurin suojaisa sisäpiha säilyy ennallaan. Lisärakennuksesta tulee valmistuessaan Porin ensimmäinen hirsirunkoinen 2000-luvulla rakennettu koulurakennus.
Porin Kristillisen koulun kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Miikka Lindroos on innostunut koulun laajentumisesta.
– Haluamme laadukkaan, miellyttävän hiljaisen ja akustisesti toimivan rakennuksen oppilaillemme, hän kertoo.
– Koulumme slogan on “Kyläkoulu keskellä kaupunkia” – toimimme jatkossakin kaupungin ytimessä hyvien kulkuyhteyksien päässä, Kristillisen koulun rehtori Terhi Rotkus kertoo.
– Viimeisten vuosien aikana päiväkoti ja koulu ovat kasvaneet ja tästä johtuen osa oppilaista on opiskellut Puuvillan tiloissa yliopistokeskuksen vieressä. On hienoa saada kaikille oppilaille luokkatilat omaan pihapiiriin.
Porin Kristillisen koulun kannatusyhdistys ry vastaa lisärakennuksen rahoittamisesta.
Koulurakennus tulee olemaan ensimmäinen kristillistä koulua ylläpitävän yhdistyksen itsensä omistama koulukäyttöön valmistettu uudisrakennus Suomessa. Rakentajana toimii Finnlamelli.
Rakennustyöt alkavat syksyn aikana. Ne eivät tule vaikuttamaan koulun ja päiväkodin normaaliin toimintaan.
Tällä hetkellä Porin Kristillisessä koulussa on koululaisia esikouluoppilaat mukaan luettuna 139 oppilasta.

