Porin Vasemmistoliitolle uusi puheenjohtaja
Porin Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi on valittu Piia Sandelin. Kunnallisjärjestön syyskokous valitsi Sandelinin tehtävään, ja hän aloittaa puheenjohtajana vuoden 2027 alussa.
Kyseessä on hallittu vahdinvaihto, sillä Sandelin toimii vuoden loppuun asti Porin Vasemmiston varapuheenjohtajana. Kolme ja puoli vuotta kunnallisjärjestöä johtanut Jarno Valtonen puolestaan siirtyy vuoden vaihteessa varapuheenjohtajaksi.
Sandelin on ammatiltaan psykiatrinen sairaanhoitaja ja työnohjaaja. Hän toimii Porin kaupunginvaltuutettuna sekä Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuutettuna. Lisäksi hän on Satakunnan vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas.
Sandelinin mukaan puheenjohtajan tehtävään on hyvä siirtyä tilanteessa, jossa pohja tulevalle toiminnalle on kunnossa.
– On hienoa päästä jatkamaan Porin Vasemmiston työtä puheenjohtajana. Meillä on aktiivinen joukko ihmisiä ja paljon osaamista, jonka varaan on hyvä rakentaa. Haluan omalta osaltani vahvistaa avointa ja yhteistyöhön perustuvaa toimintakulttuuria sekä madaltaa kynnystä tulla mukaan toimintaan. Puheenjohtajan vaihtuminen tuo myös mahdollisuuden katsoa tekemistämme uusin silmin.
Jarmo Valtonen. Kuva: Porin Vasemmistoliitto.
Valtonen toimii Vasemmistoliiton aluekoordinaattorina. Hänen mukaansa siirtyminen varapuheenjohtajaksi selkeyttää työn ja kunnallisjärjestön luottamustehtävien välistä työnjakoa.
– Kolme ja puoli vuotta puheenjohtajana on ollut hienoa ja opettavaista aikaa. Aluekoordinaattorin työ menee kuitenkin monessa kohtaa päällekkäin kunnallisjärjestön puheenjohtajan tehtävän kanssa, joten nyt on luonteva hetki selkeyttää rooleja. Samalla puheenjohtajan vaihtuminen tuo toimintaan uutta energiaa. Piian kanssa yhteistyö on ollut jo varapuheenjohtajakaudella erittäin sujuvaa, joten vaihdos tapahtuu hyvässä hengessä ja yhteinen tekeminen jatkuu.”

