Porissa jäänyt tällä viikolla kiinni vahvassa humalassa ollut kuljettaja sekä huumaantuneena ajaneita kuljettajia
Lounais-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan, että hätäkeskus sai maanantaina kello 14 jälkeen useita ilmoituksia Vaasantiellä kohti Merikarviaa ajavasta henkilöautosta, joka ajoi toistuvasti vastaantulevien kaistalla aiheuttaen vaaratilanteita. Poliisipartio tavoitti auton Vaasantien varrelta bussipysäkiltä. Sivulliset olivat saaneet auton avaimet haltuunsa. Kuljettajana ollut nainen puhalsi seulonta-alkometriin noin 1,7 promillen lukeman. Hänet otettiin kiinni ja kuljetettiin Porin poliisivankilaan. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Poliisipartio pysäytti tiistaina kello 23 aikaan Siltapuistokadulla henkilöauton, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin 0 promillea, mutta hänelle tehty huumepikatesti osoitti positiivista huumausaineelle. Lisäksi autosta löytyi huumausainetta. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja huumausainerikoksesta.
Hätäkeskus ilmoitti partiolle keskiviikkona kello 14.30 epäillystä rattijuopon kuljettamasta henkilöautosta Herralahdessa. Partio tavoitti kyseisen auton Sampsantien ja Koillisväylän risteyksessä. Kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva mies, joka puhalsi alkometriin 0 promillea. Hänelle tehty huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Mies kuljetettiin verikokeisiin. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

