Pukki värittää museojunakyytiä satakuntalaisilla rataosuuksilla
Museojunamatkailun voi aloittaa jo ensi lauantaina reitillä Rauma-Kokemäki. Sunnuntaina reitiksi tarjotaan kiskoja Porista Kokemäelle.
Joulupukki on lauantaina 26.11. valinnut kulkupelikseen 1950-luvun puukoriset matkustajavaunut ja veturiksi Dr12-sarjan museodieselveturin 1960-luvulta. Joulupukin kanssa pääsee matkustamaan lauantaina 26. marraskuuta, kun Haapamäen Museoveturiyhdistys ry ajaa museojunia Raumalta Kokemäelle.
– Hyppää kyytiin muistelemaan ja aistimaan rautatieliikenteen kultaisten vuosikymmenten tunnelmaa. Museojunamatka sopii niin perheen pienimmille kuin nostalgiannälkäisille senioreille – ja kaikille siltä väliltä, järjestävä yhdistys hehkuttaa.
Ensimmäinen juna lähtee Raumalta kello 10.30 Kokemäelle, josta se lähtee klo 11.40 ta-kaisin Raumalle.
Raumalla juna lähtee vanhalta tavara-asemalta, Karjalankatu 23 Kokemäellä rautatieasema.
Junamatkan aikana sekä asemilla kaikilla lapsilla ja lapsenmielisillä on mahdollisuus tavata Joulupukki, joka kyselee lahjatoiveet ja muut tärkeät ajankohtaiset kuulumiset.
Ajelu jatkuu sunnuntaina. Joulupukki on sunnuntaina 27.11. valinnut reitiksi Pori-Kokemäki-Pori.
Ensimmäinen juna lähtee Porista kello 10.30 Kokemäelle, josta se lähtee klo 11.35 takaisin Poriin. Matka on maksullinen ja liput myydään junassa.
Museopikajuna puksuttaa Porista Tampereella illansuussa. Lähtö Porista kello 15.18 ja Tampereelle se saapuu kello 17.58.
Junaan voi nosta kyytiin rautatieasemilta. Välipysähdys on vain Harjavallassa. Lisää tietoa Haapamäen Museoveturiyhdistys ry www.hmvy.fi
Haapamäen Museoveturiyhdistys ry on voittoa tavoittelematon aatteellinen yhdistys. Tavoitteenamme on kotimaisen rautatieperinteen ja -kulttuurin tallentaminen ja eläväksi tekeminen. Toiminta keskittyy vanhan rautatiekaluston kunnostus- ja ylläpitotoimintaan Haapamäen Museovarikolla ja museojunaliikenteeseen Suomessa. Yhdistyksellä on maan laajin käyttökuntoisen museojunakaluston kokoelma.