Raumasterille merkittävä tilaus Helen Oy:n Salmisaaren lämpölaitokselle
Helen muuttaa aiemmin kivihiiltä polttamalla kaukolämmön tuotantoon käytetyn Salmisaaren A-lämpölaitoksen puupellettikäyttöiseksi.
Suomalainen energia-alan toimija Helen Oy on tilannut Raumaster Oy:ltä laajan projektikokonaisuuden Helsingin Salmisaaren A-lämpölaitokselleen. Kyseessä on osa kestävän kehityksen mukaista siirtymää, jossa laitos siirtyy entistä hiilineutraalimpaan lämmöntuotantoon korvaamalla fossiilisia polttoaineita uusiutuvilla polttoaineilla.
Helen muuttaa aiemmin kivihiiltä polttamalla kaukolämmön tuotantoon käytetyn Salmisaaren A-lämpölaitoksen puupellettikäyttöiseksi. Raumasterin tiedotteen mukaan Raumasterin Energia ulkokentätosaston osuus kokonaisuudesta on polttoaineenkäsittelyjärjestelmän toimittaminen.
– Polttoaineenkäsittelyjärjestelmä sisältää vastaanoton, varastoinnin ja kuljettimet kattilalle saakka. Toimitamme myös ristiinajokuljettimet nykyisen ja uuden pellettijärjestelmän välille. Vastaanottojärjestelmän lisäksi Raumaster toteuttaa suurimmat apujärjestelmät eli LVI:n, sähköistykset ja palosammutuksen, myyntipäällikkö Mika Kaipio kertoo.
– Olemme kehittäneet materiaalivirtojen ajotapaan asiakkaan tarpeita vastaavat ratkaisut. Siinä missä normaalisti varastosta on yksi linja kattilalle ja yksi linja vastaanotosta varastolle, tulee tähän niille yhdistetty linja, tuoteryhmäpäällikkö Janne Rantanen sanoo.
Hankintaprosessi oli nopea toimituslaajuuteen nähden. Prosessi alkoi marraskuussa 2022 ja toimitussopimus allekirjoitettiin toukokuun lopulla 2023. Laitteiden toimitus ajoittuu ensi vuoden keväälle, kokonaisuus on asennettuna ja käyttöönotettuna syksyllä 2024.
Helen Oy:n Salmisaaren voimalaitos sijaitsee Helsingin keskustassa, joten projektitoimitus vaatii tarkkaa suunnittelua ja koordinointia niin arkkitehtonisesti kuin logistisestikin. Tilaaja rakennuttaa valmiin kokonaisuuden ympärille arkkitehdin määrittelemät erilliset julkisivurakenteet.
– Tulemme tekemään suhteellisen pienellä tontilla samaan aikaan asennus- ja rakennustöitä sekä sähkö-, LVI- ja palosuojelutöitä. Tämä yhdessä tiukkojen aikataulujen kanssa asettaa tarkat toimintamallit, joiden onnistuminen vaatii koko toimitusketjulta onnistumista monella eri sektorilla, Rantanen painottaa tiedotteessa.
Raumaster on raumalainen teknologiayritysperhe, joka tekee materiaalinkäsittelyjärjestelmiä energia-, sellu- ja paperiteollisuudelle.
INFO
Yhtiön liikevaihto elokuussa 2022 päättyneellä tilikaudella oli noin 150 miljoonaa euroa ja se työllisti noin 400 henkilöä. Konsernin suurin yritys Raumaster Oy työllisti noin 285 työntekijää. Raumasteriin kuuluvat Raumaster Oy ja sen ruotsalainen tytäryhtiö Raumaster AB sekä raumalainen Raumaster Paper Oy.
Infon lähde: Wikipedia

