Retkiviikonloppu tiedossa – ainakin Kullaalla ja Huittisissa
Retkelle-päivien aikana ensi lauantaina ja sunnuntaina Suomen Ladun jäsenyhdistykset järjestävät yli 80 erilaista retkeä ympäri Suomen. Retkeilyn teemaviikonlopun tavoitteena tuoda yhteen retkeilystä kiinnostuneet ihmiset ja madaltaa kynnystä retkeilyyn. Suurin osa Retkelle-viikonlopun retkistä on kaikille avoimia ja maksuttomia.
– Lähes viisikymmentä Suomen Ladun jäsenyhdistystä järjestää upeita retkiä omilla paikkakunnillaan. Kannustan kaikkia tutustumaan tähän monipuoliseen retkitarjontaan ja lähtemään mukaan. Retkeilyviikonloppua voi viettää myös omatoimisesti ja lähteä vaikkapa ystävien kanssa ulos luontoon, sanoo ulkoilun asiantuntija Veera Lähde.
Suurin osa Retkelle-viikonlopun retkistä on kaikille avoimia ja maksuttomia. Alle on koottu muutamia poimintoja Retkelle-viikonlopun ohjelmasta. Kokonaisuudessaan kaikki retket on koottu Retkelle-päivien verkkosivuille. Alueittain retkiä voi hakea Suomen Ladun tapahtumakalenterista.
Suomen Ladun jäsenyhdistykset järjestävät viikonlopun aikana niin päiväretkiä kuin yön yli retkiä. Retkiä järjestetään eri kohderyhmille aina lajiharrastajista aloittelijoihin ja aikuisista perheisiin.
Espoon Latu tekee pyöräretken Olarista Nuuksion Pirttimäkeen. Perillä nuotiopaikalla nautitaan eväitä. Tampereen Taivaltajat järjestävät rennon pyöräretken Taivalpirtille, jossa pelaillaan pihapelejä, nautitaan luonnosta ja seurustellaan. Oulun Latu järjestää Turkansaaren pyöräretken lisäksi koko perheen Metsämörri-retken Kempeleessä.
Olavin retkeilijät järjestää Savonlinnassa edistyneemmille polkujuoksijoille 16 kilometrin polkujuoksuretken Kulennoistenharjulle. Valkeakosken Latu järjestää polkujuoksuretken Laipanmaalla. Matkaa tulee yhteensä 12 kilometriä ja retki sopii hyvin aloittelijoille.
Porin Latu järjestää Joutsijärven ympäripatikan. Yön yli kestävällä retkellä yövytään omissa ulkoilmamajoitteissa. Peimarin Latu ja Polku järjestää yön yli retken Turun Ruissaloon, Huittisten Latu ja Polku vierailee Saaren kansallispuistossa ja Sompion Samoilijat huiputtaa Aakenustunturin Kittilässä.
www.suomenlatu.fi/retkelle
Suomen Latu ry on liikuttamiseen ja ulkoilijoiden edunvalvontaan keskittynyt ulkoilujärjestö, johon kuuluu 92 000 jäsentä yli 180 yhdistyksessä.
Suomen Ladun Retkelle-päivät 10.–11.6.2023.

