Roope Kangas-Lahdelle kaksi market-myymälää vetovastuulle Porissa
Roope Kangas-Lahti aloittaa 1.9. Pirkan päivänä kauppiasuransa Porin K-Market Otavankadulla ja Sirkustorilla.
Roope odottaa innostunein mielin syksyä ja kauppiasuransa aloitusta.
– Molempia kauppoja on hoidettu ja kehitetty ammattitaidolla, josta kiitos kuuluu Samille ja henkilökunnalle. Kaupat tuntuivat heti omilta, kun ensimmäisen kerran kävin paikan päällä katsomassa kauppoja. Innolla odotan, että pääsen tutustumaan henkilökuntaan ja asiakkaisiin.
– Tulemme varmistamaan, että tuotteita löytyy eri hintapisteistä, jolloin voimme tarjota kaikille sopivan hintaisen ostokorin. Tämän tukemiseksi tuomme kauppoihin eräkaupan, joka mahdollistaa asiakkaiden iloisen yllättämisen asioidessaan meillä. Heti ensi töikseni alan selvittämään Woltin avaamista Otavankadulle, jolloin asiakkaillamme on mahdollisuus tilata herkullisia ''Meillä tehty''-tuotteita kätevästi kotisohvalta, Roope kertoo.
Uusi kauppias lupaa vielä syksyn aikana asiakkailleen, että kakkukahvit tarjotaan, kun ensin on päästy asettumaan taloksi.
Vastuullisuustyötä jatketaan molemmissa K-Marketeissa, kuten tähänkin saakka.
– Henkilökunnan hyvinvointi on minulle todella tärkeää ja siihen haluan panostaa, kuin myös siihen, että voin tarjota heille oikeat työkalut niin kaupan, kuin itsensä kehittämiseen. Nuorille haluan tarjota mahdollisuuden hyvään ja turvalliseen TET-jaksoon, kesätyöhön ja tulevaisuudessa mahdollisen työpaikan, jossa on mahdollista kehittää itseään. Samanlaisen kokemuksen sain itsekin, kun aloitin K-ryhmässä Sofia Siili-Malisen alaisuudessa City-Neste Hatanpäällä Tampereella noin 11 vuotta sitten ja tässä sitä ollaan.

