Sataedu aloittaa tilauudistuksen Ulvilasta
Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sataedun Ulvilan toimipaikassa aloitetaan uuden osaston rakennustyöt ensi viikolla. Hanke aloittaa Sataedun omien tilojen mittavan uudistuksen.
Jukka Vilponiemi
Friitalassa sijaitsevan oppilaitoksen pihasta aiemmin puretun sähköosaston paikalle rakennetaan uudet opetustilat kone- ja tuotantotekniikalle eli tutummin metallialalle.
Hankeen urakoi porilainen Astora-Rakennus Oy, joka aloittaa tontilla maanrakennustyöt paalutuksineen ensi viikolla.
Uuden, noin tuhannen neliön rakennuksen on määrä valmistua ensi vuoden heinäkuun lopussa, jolloin opiskelijat pääsevät aloittamaan seuraavan lukuvuoden uusissa tiloissa.
Ulvilan hanke käynnistää samalla koko kuntayhtymän tilojen mittavan uudistuksen, jonka tavoitteena on supistaa opetustilojen neliöt noin puoleen nykyisestä.
– Muutama vuosi sitten valmistuneen kiinteistöstrategian mukaan kuntayhtymällä on liikaa omaa kiinteistömassaa. Ulvilassa, Kokemäellä ja Kankaanpäässä sijaitsevia kuntayhtymän omia neliöitä on supistettava. On purettava vanhaa ja rakennettava uutta tehokkaammin neliöin, sanoo kuntayhtymän johtaja Matti Isokallio.
Sataedulla on näillä paikkakunnilla kiinteistömassaa nyt noin 50000 neliömetriä, jota aiotaan supistaa puoleen vajaassa 10 vuodessa.
Kuntayhtymällä on lisäksi vuokratiloja Harjavallassa, Huittisissa, Nakkilassa, Parkanossa ja Raumalla.
Ulvilan toimipaikassa kiinteistöjä on yhteensä vajaa 10000 kerrosneliötä, josta puolet on tarkoitus vähentää.
Opiskelijoita on Ulvilassa 350–400 ajankohdasta riippuen.
Kiinteistöstrategian taustalla on ammatillisen koulutuksen valtakunnallinen reformi, jossa tutkintoon johtavaa koulutusta annetaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen yhä enemmän työpaikoilla. Siitä johtuen nykyisten tilojen käyttö on tehotonta.
– Tämä koskee myös Sataedua, vaikka vielä nyt meillä riittää vetovoimaa, Isokallio sanoo.
Kun nyt aloitettava urakka valmistuu, aloitetaan uusien ja pienempien opetustilojen rakentaminen rakennusalan koulutukselle.
Ulvilan jälkeen alkavat uudistustyöt Kokemäellä ja sen jälkeen Kankaanpäässä.
Ulvilan uudistusten kokonaiskustannukset ovat kalustuksineen ja aurinkosähkövalmiuksineen noin 6 miljoonaa euroa. Koko Sataedun uudistukset maksavat yli 22 miljoonaa euroa.

